SUOMI 100 ITSENÄISYYSPÄIVÄN MENU

1.12.2017










Itsenäisyyspäivä on tärkeä juhla suomalaisille, mutta myös meille, jotka ovat asuneet täällä jo vuosia. Itsenäisyyspäivän menu on aina suunniteltu tarkasti, sillä tämä juhla on ollut merkityksellinen jo ensimmäisestä juhlavuodesta lähtien. Ensimmäisen Itsenäisyyspäivän vietin Kontiolahden Kansalaisopiston tiloissa, suomen kielen opettajien järjestämässä juhlassa.
Jo seuraavana vuonna Suomi täytti 80-vuotta ja tuolloin meidän perhe juhlisti Itsenäisyyspäivää juhlaruoalla ja pukeutuen juhlavasti. Ensimmäisen kerran puolentoista vuoden aikana meillä oli suomalaisperhe illallisvieraana. Olihan se tuplajuhla meille, sillä tähän asti meillä kävi suomalaisia vieraita vain kahvilla. Muistan kuinka huolellisesti äitini valmisti bosnialaisia juhlaruokia.


Minä taas olin kovin kiinnostunut siitä, mitä on suomalaisten juhlaruoka Itsenäisyyspäivänä ja minkälainen on Itsenäisyyspäivän menu linnanjuhlissa. Aikoja sitten kuulin jo Ellen Svin­huf­vu­din kakusta ja haaveilin siitä. Kerran sen tein ja kakkuni vei voiton "MENNEEN AJAN HERKKU”- kilpailussa. Sen jälkeenkin El­len Svin­huf­vu­din kak­ku on ollut vakioherkku meidän Itsenäisyyspäivän menussa. Ja tietenkin nyt myös Suomi 100 Itsenäisyyspäivän juhlassa.


Suomi 100-juhla on erittäin merkittävä, joten tänä vuonna kävin etsimässä vinkkejä, tietoja ja ideoita kaupasta, missä kauppiaat huolehtivat asiakkaista erittäin hyvin: Imatran Citymarketista.
Heti kun saavuin paikalle, kauppias Marko Tujula kertoi minulle omien vanhempiensa muistoja, joista voit lukea tästä. Tarina herätti kiinnostusta, sillä esille tuli uusia ruokia, joista en ollut ennen edes kuullut: pirana, tytinä, hapanlohko, tirripaisti, setsuurileipä. Nyt olen rikkaampi, sillä sain selville mitä kaikkea täällä syötiin ennen vanhaan, mutta myös sen, kuinka tapahtui ruokakulttuurin muutos Suomessa ja miten sen ovat kokeneet Helvi ja Veikko Tujula.







Kävin myös tutustumassa kaupan valikoimaan ja taas kerran ihastuin siihen. Oliiviöljyosasto on yksi parhaista, mitä olen nähnyt, ja juhlavuoden glögivalikoima mahtava. Itsenäisyyspäivä ja Suomi 100 nätisti otettu huomioon, mutta katso tätä, kaikkein tärkeintä: asiakkaan toiveet toteutetaan täällä!


Juttelin myös tavaratalon johtajan Pekka Niemelän kanssa. Halusin tietää minkälainen Pekan Itsenäisyyspäivän menu on.
”Oma Itsenäisyyspäivän menu on usein ollut sangen perinteinen, esimerkiksi kotimaista kalaa eri muodoissa, alkuruokana tai pääruokana, lihaa, esimerkiksi karjalanpaistia tai paahtopaistia. Jälkiruokana maistuu mm. kinuskikastikkeella maustettu uuniomena vaniljajäätelön kera.”
”Tämän vuoden menu on vielä täysin arvoitus, koska Itsenäisyyspäivän ohjelmakin on vielä ainakin osittain arvoitus.” Pekka jatkaa.
Itsenäisyyspäivän juhlakattaus taas ei ole Pekan mielestä arvoitus. Suomi 100 vuodessa kotimaisuus on ratkaiseva tekijä.
”Suosittelen ilman muuta kattauksessa käytettäväksi kotimaisia tuotteita. K-Citymarketista löytyy erittäin onnistunut valikoima perinteisiä sekä aivan uusia tuotteita kattaukseen ja sen oheenkin. Suosittelen tutustumista paikan päällä ja kaikessa rauhassa suunnitellen. Samalla haluan toivottaa kaikille asiakkaillemme erittäin juhlavaa Suomi 100 Itsenäisyyspäivää,” sanoo Pekka Niemelä.


Mielestäni Marimekon vain K-Citymarketeille suunniteltu tekstiilisarja ja sen Siirtolapuutarha sinivalkoiset kaitaliinat olivat aivan ehdoton meidän juhlapöydälle. Valkoisen Arabian KoKo sarjan yhdistin Arabian Suomi 100 Esteri kattauksen tuotteiden kanssa.


Suomi 100 – Itsenäisyyspäivän menu
Alkuruoka
Kylmäsavulohi- ja katkarapuviinerit
Savulohi-ruisnapit
Pinaatti-kananmunasalaatti
Vihersalaatti
Karjalanpiirakat ja munavoi
Lepuskat ja savulohitahna

Pääruoka
Punaviinipaisti
Perunasellerimuusi

Jälkiruoka
El­len Svin­huf­vu­din kak­ku
Mustikkajäädyke
Lämmitetty leipäjuusto ja mustikkahillo
Juustotarjotin







Kylmäsavulohi- ja katkarapuviinerit


Tämä helppo ja kaunis alkupala hyvän maun lisäksi toimi pöytäkoristeena. Hyvää maku tulee oikeasta voitaikinasta, jota ei kannata korvata tavallisella lehtitaikinalla.
1 pkt voitaikina
½ rasiaa yrttituorejuustoa
kylmäsavulohta
isoja katkarapuja
kirsikkatomaatteja
pinaatin lehtiä


Sulata voitaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa valmiiksi kaulittu taikinasuorakaide kolmeen osaan. Paina taikinapalan päälle pienen lasin pohjalla liki taikinan läpi menevä ympyrä. Voitele pohjat munalla. Levitä ympyrälle nokare tuorejuustoa. Nosta kunkin neliön keskelle palanen kylmäsavulohta tai iso katkarapu. Lisää jokaiseen neliöön myös jotain kasviksia. Paista 225-asteisessa uunin keskitasossa 12 minuuttia.


Savulohi-ruisnapit


Suomi 100 juhlapöydällä täytyy olla ruisleipää jossakin muodossa. Ruisnapit, täytetyt oikein tuhdilla lohitahnalla, vievät kielen mennessään.
1 pussi ruisnappeja
½ rasiaa katkaravun makuista tuorejuustoa
½ rasiaa savulohen makuista tuorejuustoa
100 g smetanaa
2 rkl majoneesia (ei kevyttä)
200 g savulohta (nyhdettynä)
150 g kylmäsavulohta (pilkottuna)
150 g graavilohta (pilkottuna)
1 ruukku tilliä (pilkottuna)
1 ruukku ruohosipulia (pilkottuna)
Sekoita kaikki ainekset tahnaksi ja täytä ruisnapit. Koristele graavilohella ja tillillä.
Tahnaa tulee kerralla reilusti, joten voit tarjota sitä myös lepuskoiden kanssa. Tämä tahna on oikein juhlava ja sisältää paljon kalaa. Graavilohi ja kylmäsavulohi, yhdessä majoneesin kanssa antavat tahnalle erikoisen koostumuksen ja maun. Vieraat varmasti pyytävät reseptiä.


Pinaatti-kananmunasalaatti


1 pussi babypinaattia
4 kananmunaa
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria
Keitä kananmunat kovaksi ja viipaloi ne. Huuhtele ja kuivaa pinaatti huolellisesti.
Asettele pinaatin lehdet tarjoilulautaselle ja pirskottele päälle oliiviöljyä ja sitruunamehua. Mausta suolalla ja pippurilla. Asettele päälle kananmunan lohkoja.
Vihersalaatti


Raikas vihersalaatti löytää aina paikkansa meidän ruokapöydässä. Se on helppo tehdä ja sopii jokaiseen ruokalajiin. Nykyään kun kaupoista on saatavilla jo valmiiksi huuhdeltuja salaattisekoituksia, ei ole todellakaan syytä jättää ruokapöytää ilman tätä terveellistä ja näyttävää lisuketta.
1 pussi vihersalaattisekoitusta
1-2 rasiaa kirsikkatomaatteja (erivärisiä)
muita kasviksia toiveiden mukaan (kurkkua, paprikaa, punasipulia)
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä
sitruunamehua
Asettele salaatinlehdet tarjoilulautaselle ja pirskottele päälle oliiviöljyä ja sitruunamehua. Mausta suolalla ja pippurilla. Asettele päälle kirsikkatomaatit ja halutessasi muutkin kasvikset.
Munavoi


Munavoi sopii karjalanpiirakoiden lisäksi erilaisten rieskojen, ruisleivän tai vaikkapa lepuskojen lisukkeeksi. En voi kuvitella niin isoa juhlaa, kuten Suomi 100 Itsenäisyyspäivän juhlaa ilman sitä.
4 kovaksi keitettyä kananmunaa
150 g voita
½ tl suolaa
Hienonna jäähtyneet kananmunat. Ripottele päälle suolaa. Lisää munat huoneenlämpöiseen voihin. Sekoita tasaiseksi. Voit halutessasi maustaa munavoin hienonnetulla persiljalla tai ruohosipulilla.


Punaviinipaisti


Klassinen, lihaisa punaviinipaisti korvaa hyvin perinteisen karjalanpaistin juhlissa kuin juhlissa. Liha hautuu pitkään uunissa ja maustuu ihanaksi, mausteiden ja punaviinin ansiosta. Näin valmistettu paisti sopisi jopa valtion vieraille.
1 kg paistilihaa, kuutioituna
3 rkl oliiviöljyä
3 porkkanaa, kuutioituna
3 sipulia, kuutioituna
4 valkosipulinkynttä, silputtuna
3,5 dl punaviiniä
1 prk tomaattimurskaa
2 lihalientä (fondi tai kuutiot)
1 laakerinlehti
10-12 kokonaista mustapippuria
1-2 suolaa
viimeistelyyn:
paistettuja herkkusieniä









Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen ruoanlaittoa. Paista lihakuutiot neljässä tai viidessä erässä, jotta pannu ei jäähdy liikaa. Näin lihat ruskistuvat kunnolla, ja saat makua myös pannun huuhteluliemeen, joka käytetään kastikkeeseen. Siirrä liha pataan.
Kuullota sipulia ja porkkanoita pannulla muutama minuutti. Lisää pataan valkosipulisilppu ja kuullota vielä hetki. Lisää ne pataan.
Lisää pataan lihafondit ja mausta suolalla. Lisää mustapippurit ja laakerinlehti.
Kiehauta pannulla punaviini ja tomaattimurska. Kaada liemi pataan, peitä kannella ja hauduta uunissa 170 asteessa 3 tuntia. Viimeisen tunnin aikana voit halutessasi lisätä pataan paistetut herkkusienet.


Perunasellerimuusi


Kun haluat tehdä juhlavamman perunamuusin, siihen on lisättävä makua. Minä sen teen lisäämällä muita kasviksia tai juureksia (selleriä, bataattia, kukkakaalia, porkkanaa). Kokeilemalla päädyin tulokseen, että paras suhde on 2:1, eli 2 osaa perunaa ja 1 osa muita kasviksia. Kaikista juhlavin maku mielestäni tulee selleristä, joten Suomi 100 juhlapöydälläni on juuri sitä!
1 kg perunaa
½ kg selleriä
100 g voita
1-3 dl täysmaitoa (riippuen perunalajista)
1 tl suolaa
Keitä kuoritut perunat ja sellerit kypsäksi. Lämmitä maito. Soseuta kasvikset, lisää suola ja voi ja vatkaa seos. Lisä maitoa varovasti, koko ajan vatkaten. Tarvittava määrä maitoa riippuu perunan lajikkeesta ja saattaa vaihdella todella paljon, joten ole varovainen. Muista, että maitoa voit aina lisätä, mutta et voi vähentää, joten vain pisara kerrallaan!
El­len Svin­huf­vu­din kak­ku


pohjat:

6 kpl valkuaista
3 1/2 dl tomusokeria
150 g manteleita (jauhettuna)

voikreemi:

3/4 dl sokeria
1 1/2 dl vahvaa kahvia
1 1/2 dl täysmaitoa
300 g voita (suolatonta)
100 g manteleita (jauhettuna)

päälle:
1 ½ dl mantelilastuja

Kuumenna uuni 125-asteeseen. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita mantelijauhe varovasti vaahdon joukkoon. Levitä vaahto 4 levyksi (à 15 x 22 cm) kahdelle leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Laita molemmat pellit yhtä aikaa uuniin ja paista pohjia 125 asteessa noin 1 1/2 tuntia, kunnes ne ovat täysin kuivuneet. Vaihda peltien paikkaa muutamia kertoja paiston aikana. Irrota pohjat varovasti lastan avulla ja jätä jäähtymään uuniritilän päälle.
Sekoita sokeri kuumaan kahviin ja jäähdytä kylmäksi. Lisää maito. Vatkaa seos ohuena nauhana huoneenlämpöiseen voihin, koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Lisää jauhettu manteli loppuvaiheessa.
Jaa täyte täysin jäähtyneille pohjille ja tasoita. Pinoa kakku.
Paahda mantelilastut kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi ja anna niiden jäähtyä täysin.
Voitele kakun pinta ja reunat kreemillä. Koristele paahdetuilla mantelilastuilla.
Säilytetään viileässä, mutta tarjoillaan huoneenlämpöisenä.
Kakku on leikattava terävällä veitsellä mantelilastujen vuoksi!


Mustikkajäädyke


Vuosien varrella, tekemällä Ellen Svinhufvudin kakun, ongelmana on ilmestynyt 6 ylijäänyttä kananmunan keltuaista. Sitten löysin jäädykkeen ja ongelma oli ratkaistu. Mustikalla maustettu jäädyke on kruunannut meidän juhlapöytämme.

6 keltuaista
2 dl sokeria
4 dl kuohukermaa
500 g jogurttia
500 g mustikkasurvosta
valkosuklaata
pensasmustikoita
Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon jogurtti. Soseuta mustikkasurvos sauvasekoittimella tasaiseksi. Yhdistä kaikki ainekset varovasti sekoittaen. Kaada seos kakku- tai jäädykevuokaan. Anna jäätyä pakastimessa mielellään seuraavaan päivään tai ainakin useita tunteja.
Ota jäädyke sulamaan noin 20 minuuttia ennen tarjoilua. Kumoa lautaselle (tarvittaessa upota vuoka ensin kuumaan veteen) ja koristele valkosuklaalla ja kokonaisilla mustikoilla.



Juustotarjotin






Meidän perheessä tykätään miedommasta juustosta, joten tämän vuoden Itsenäisyyspäivän menun on mahtunut hyvin Pirkan parhaat valikoimasta valitut miedon täyteläinen ja aromaattisen pähkinäinen Kartanojuusto, sekä täysrasvainen ja sisältä kypsytetty saariston kermajuusto. Niiden seuraksi viikunoita, saksanpähkinöitä ja viinirypäleitä.
Paikkansa on löytänyt myös perinteinen leipäjuusto, miedosti lämmitetty. Sitä syömme itsetehdyn mustikkahillon kanssa. Ole hyvä!


Hyvää Suomi 100 juhlavuotta koko kansalle!!!







Ei kommentteja

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.