Nutella marmoripitko

24.2.2015


Sain Sly-pariltani videolinkki ja haasteen tehdä Nutella-tähtileipä. En heti tartunut siihen, koska Nutella on jo monesti kokeiltu leivonassa ja todettu, että se kovettuu ja menettää parhaat ominaisuutensa.

Olen Nutella-friikki ja myös muut vastaavat levitet käyvät aina kaupaksi. Niitä kaikkia jopa hamstraan ulkomaanmatkoilla. Tämä on tällä hetkellä keittiön varaston tilanne:

Nutella, ostettu joululomamatkalla Ranskasta (3,5 kg riittää vähäksi aikaa)

Mutta kilo on jo mennyt.

Vaalea maitopähkinalevite on suosikkini ja sitä saa Smurffit- tai Lino-merkkisenä. 

Nämä ovat tuotu Bosniasta viime kesänä. Ei ole paljon jäljellä. 

Lino-levite, jota  on sekä vaaleana, että tummana makuna, on ostettu Helsingistä etnokaupasta. 

Kuten myös Ruotsissa valmistettu Bonalita

Todella ihmeellistä, ettei varastossani löydy mitään paistonkestävää suklaapähkinälevitettä. Semmoistakin saa isommista kaupoista. Nimeä en muista ulkoa, mutta se on pakattu muoviseen "jogurttipurkkiin" ja purkissa on oravan kuva. Vaikka sitä ei ollut kaapissa, ryhdyin kuitenkin, pitkän miettimisen jälkeen, leipomaan huippusuosittua ja muodikasta Nutella-tähtileipää. Tein perustaikinan, odotin että se kohoaa ja aloin kaulita. Ja sitten vaan suunitelma muuttui (nainenhan saa muuttaa mieltä milloin vaan?). Tuli mieleen marmoripitko tai marmorirulla, jota olen joskus lapsena syönyt, tosin luumuhillolla täytettynä, mutta miksei Nutellalla?












Ja näin syntyi nelikulmainen taikina jolle levitin Nutella ja taitoin kahtia. Leikkasin suikaleita, pyöritin ne ja laitoin pellille vieri viereen. Ei kannata laittaa liian tiiviisti, sillä taikina kohoaa. Paistoin uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Sitten laitoin kuumaan peltipullan päälle lisää Nutellaa. Odotin vielä hetken ja sitten rullasin pullan paperin avulla. Tässä vaiheessa on tärkeää, ettet purista pullaa, vaan rullaat paperin avulla kevyesti. Muista tämä! Se on kaikkein tärkeintä!  

Huono puoli tässä on se, että jos haluat siistin leikkuujäljen, on odotettava, että pitko jäähtyy. Minä en oikein malttanut! Ei pahaa näinkään.

Ja taas kerran on pakko jakaa teidän kanssanne netistä poimittu valokuva, joka kuvaa hyvin rakkauttani Nutellaan. Nyt kun Nutellan suosio kasvaa koko ajan tämä voi olla hyvää vinkki pojille! Kohta kuvassa lukee pelkkä girl. 


Ja vaikka kuinka siltä vaikuttaisi, tämä postaus ei ole Nutellan mainos! Se on puhdasta rakkautta! ♡

Oho, melkein unohdin! Resepti!

Taikina

2,5 dl maitoa
25 g hiivaa tai 1 pussi kuivaa hiivaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
75 g voita (sulatettuna)

Täyte

3-4 dl Nutellaa  (1 purkki à 400 g)

Sekoita ainekset taikinaksi ja anna kohota lämpimässä paikassa puoli tuntia. Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois.
Loput on jo sanottu ja kuvailtu. Ja sinä kuitenkin pystyt tekemään paremman ja siistimmmän!

Mutta minä sain siivousapua, entäs sinä?




(Kiitos Suometar ♥)
18

Bosnian perunapiirakka

20.2.2015


Siitä on tasan vuosi kun olen viimeksi osallistunut kuukauden ruokahaasteesen. Teemat jotenkin eivät ole kolahtaneet. Muutaman kerran kävi niin, etten vaan muistanut, vaikka ruoka oli tehty, kuten myös postaus....mutta.... sama pää kesät talvet!

Nyt muistin, tein ja osallistun. Suurin syy on Jaanan innostus pelastaa koko leikkimielinen ruokabloggaajien perinne. Ja minä olen aina mukana pelastamassa mitä vaan. Tai ainakin yrittämässä. Aina ja nytkin!

Helmikuun teemaksi on valittu se ihana peruna ja minun mieheni on jo jonkin aika pyytänyt tekemään perunapiirakkaa, siis sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja lisäksi koko perhen massut täyteen.

Bosnian perunapiirakka tehdään tietenkin filo-taikinasta, joko itse kaulitusta tai valmista. Kumpikin vaihtoehto on hyvä, mutta itsetehty on aina ITSETEHTY ja haasteen kunniaksi tein sen itse. Tarkan ohjeen filotaikinan tekoon saat tästä: klik! Postauksen kommenteissa löytyy Tuulan asiallinen palaute, josta saat vielä lisää vinkkejä onnistuakseesi varmasti  jo ensimmäise kerralla.

FILO-TAIKINA

½ kg vehnäjauhoja
1 tl suolaa
vettä
1-2 dl öljyä
(tai
1 pkt filo-taikina + 1 dl öljyä + 1 dl vettä voiteluun)

Sekoita vehnäjauhot, suola ja vesi taikinaksi. Taikinan pitäisi olla koostumukseltaan pullataikina. Vaivaa oikein hyvin (jos haluatte jonkinlaisen aika-arvion, miten pitkään taikinaa pitäisi vaivaa, sanotaan näin: vaivaa taikinaa kunnes käsi tulee kipeäksi!). Jaa taikina sitten neljään osaan ja pyöritä ne palloksi. Voitele öljyllä ja anna levätä hetken.
Sillä aikaa tee täyte.


PERUNATÄYTE:                                      

1½ kg perunaa
1-2 sipulia
2 tl suolaa (yrtisuola käy vielä paremmin)
2 tl mustapippuria
½ dl öljyä

Kuori perunat ja sipuli, kuutioi ne pieniksi (pyttipannun tyylin) ja laita kylmään veteen kulhoon, ettei peruna muuta väriä. Kun on kaikki leikattu, valuta vesi pois, lisää mausteet ja öljy ja sekoita hyvin.                                                  
                                                                                                             
Kaulintaan tarvitset puhtaan liinan, josta ei lähde nukkaa. Kauli yksi taikinapallo kerrallaan. Kun saat oikein ohuen ympyrän, voitele se öljyllä ja anna levätä hetken. Laita kädet varovasti taikinan alle, nosta se ylös ja venyttele taikinaa ilmassa nopeasti, mutta varovasti. Laske se pöydälle ja varovasti vetämällä sormilla venyttele taikina koko pöydän ympäri.

(kaulinta valokuvat lainattu vanhasta lihapiirakkapostauksesta, sillä olin nyt yksin kotona)
Kun saat filotaikinan tehtyä, voit täyttää sen (tai voi ohita kaikki teko-ohjeet ja täyttä valmiin filo-taikinan, kuten tällä: klik. Muista voidella vesi-öljyseoksella ennen paistoa!)
















Lämmittä uuni 225 asteeseen ja paista noin puoli tunttia. Piirakka pitäisi saada hyvä väri!







PÄÄLLE

100 g voita
2 dl vettä

Keitä vesi ja voi ja kaada seos kuuman piirakkan päälle. Sammuta uuni ja laita piirakka takaisin uuniin viideksi minuuttiksi, jotta vesivoi imeytyy.




Tästä määrästä minä sain 1 ison pyöreän piirakan (30 cm) ja 6 pientä (8-9 cm).








Muutamien  Bosnialaisten tuttavieni mukaan arjen pelastajana tässä piirakkassa toimii raastettu peruna tai valmis perunasipulisekoitus. En ole koskaan kokeillut, mutta mielikuvitukseni sanoo, että perunaraaste tässä piirakkassa on yhtä herkullinen kuin perunaraaste pyttipannussa. Valinta on kuitenkin sinun!



16

Vadelma-päärynämuffinit

16.2.2015

Sain SLY-ltäni tämän kivan reseptin ja leivoin tänään, koska joka päivä voisi olla ystävänpäivä ♥



YSTÄVÄNPÄIVÄN MUFFINIT
18 kappaletta

200 g margariinia (minä laitoin voita)
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
1 päärynä kuutioina
2 dl vadelmia

Kuorrutus:
100 g valkoista suklaata
200 g tuorejuustoa
koristerakeita

Lisäksi:
18  isoa paperimuffinivuokaa (noin)

Ohjeet:
Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri.
Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan.
Lisää maito, päärynänpalat ja jäiset vadelmat taikinaan.
Nostele taikina muffinivuokiin.
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Sulata valkosuklaa mikrossa ja sekoita se tuorejuuston joukkoon.
Levitä kuorrute jäähtyneille muffineille ja koristele pinta rakeilla.






10

Pitäisikö bloggaajan perhe aina juhlia etukäteen?

14.2.2015


Tuntuu vähän siltä, että jäämme aina jostain paitsi, kun meillä kaikki tapahtuu hieman  etukäteen:
syömme jouluruoan paljon ennen joulua, Runebergin torttuja ennen 5.2, laskiaispullia torstaina, pasha ja mämmiherkkuja ennen pääsiäistä, munkkeja ja simaa ennen vappua ja vietämme ystävänpäivää ennen muita. Ja kaikki se, että antaisimme lukijoillemme  ohjeita, inspiraatiota ja mahdollisesti jotain ihan uutta. 
Lapset eivät kuitenkaan oikein tykkää. Siksi tällä kertaa vietetään ystävänpäivä juuri 14.2, emmekä yritä tavalla tai toisella vaikuttaa teidän juhliin. Tällä kertaa näytän  teille vaan minkälainen ystävänpäivä meillä oli.
Minulle se tapahtui kahden yövuoron välissä ja mieheni oli iltavuorossa. Elämäni rakkautta olen saanut nähdä hetken illalla vuorovaihdossa ja hetken koetin olla samassa paikassa töissä suurena etuna ♡ Elämäni suuret rakkaat olivat minun kanssani iltapäivällä kotona ja minä yritin niitä hemmotella sydänmerkkisesti.




Tänäkin vuonna tein perinteisesti Särkyneen sydämen kakun pohjalla vaaleanpunaisen mansikkaisen leivoksen.

VALENTINE-LEIVOS

Pohja : 
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 rl kaakaojauhetta (sokeritonta)
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
- Sekoita keskenään kuivat aineet
2 munaa
2 dl maitorahkaa
2,25 dl maitoa
- Sekoita nämä keskenään
150g sulatettua voita
Kaada 'nestemössö' kuivien aineiden päälle ja sitten voi. Sekoita keskenään ruokalusikalla varovasti. Kaada taikina pellille. Paista uunissa 180 asteessa noin 45 min.

Täyte :
6 keltuaista
6 rkl mansikan makuista tomusokeria (kiitos sly-30)
100 g voita
Vatkaa keltuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöinen voi pienissä erissä koko ajan vatkaen. Täytä kakku ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli. Ota piparkakkumuotilla sydänmuotoisia leivoksia ja koristele oman mielikuvituksen mukaan. Nauti rakkaiden ihmisten kanssa. Miksei jo ensi viikonloppuna? Joka päivä on ystävänpäivä!

My funny valentine
Sweet comic valentine
You make me smile with my heart.....
...
Stay little valentine stay
Each day is Valentines day






Meidän leivokset olivat koristeltu suklaasydämillä ja niillä on iso ystävällinen merkitys minulle, sillä siirtokuvalla varustettu suklaamuoti saapui Sveitsistä asti ja oli ystävänpäivälahja Sly-emoiltanami-hiireltä ja Redroselta. Vaikka ohje sanoi, että käytetään tummaa tai maitosuklaata, minun oli pakko kokeilla valkoisen suklaan kanssa, sillä sitä sain salaiselta ystävältä (kuten myös vaahtokarkit). Muuten se toimii paitsi, että kuva on hieman sekava, eikä irronnut kokonaan. Olisi pitänyt uskoa ohjeeseen.


Ja vielä yksi ihana juttu:
ystävänpäivän kunniaksi Amra suostui vilkaisemaan postaustani heti ja kiitokseksi minä julkaisen muutamia Amran otettuja valokuvia.



11
©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.