Tauko

26.6.2013



Jotenkin sattuu niin, että kesän parhaat päivät ovat minun iltavuoroviikon aikana... vuodesta toiseen...
Eilen ulkomittari näytti 30 ja sisämittari 42. Onneksi ranta on lähellä...

















Eväät syöty, kahvi juotu... tauko on loppunut!
7

Ranskalainen suukko

21.6.2013


Tuunaa eines- haasteen teema. Tiesin heti, että lähden mukaan. Minulla oli ässä hihassa.
Tällä oikein vanhalla reseptillä on monet kasvot!
Tästä on tehty mm. oikein erikoinen akvaariokakku.
Tällä kertaa ohje soveltuu erityisesti lapsille:
täynnä erilaisia nameja ja herkkuja.

300g keksiä (esim. kaura, digestive, marie...)
200g saksanpähkinöitä, jauhettuna
150g tumma suklaa rouhetta
200g marmelaadikonvehteja
2 luomukananmunaa
125g voita
1dl appelsiininmakuista limsaa
1pkt suklaasuukkoja
4-5 suklaatäyte croissantteja



Murskaa keksi  kaulimen avulla, sekoita joukkoon pähkinät ja suklaarouhe. Lisää kananmunat, voi, hienonnetut marmelaadikonvehtit ja limsa. Sekoita taikinaksi.
Levitä taikina vuoan pohjalle, laita suklaasuukot päälle (posta suklaasuukkojen pohja) ja peitä taikinalla. Laita croissantit päälle ja kiinnitä ne kakkuun taikinan avulla.




Tässä kuva miten koon kakkua, mutta tajusin, ettei määrä riitä näin leveään astiaan. Lopputulos oli kasattu leipävuokaan.








5

Dinokakku ja nuorimmaisen juhlat

18.6.2013



Paljon onnea Danis, 5v!!!!



Maanantaina juhlittiin Danisin synttäreitä.
Danisin toiveena oli dinosaurus- ja lentoliskokakku...
Olen yleensä oikein hyvä jättämään "itsetehtyjä" jälkiä kaikkeen, eikä se paljon haittaa, mutta 3D-kakku toi suuren yllätyksen minulle. Työvuoron takia oli pakko kasata kakkua sunnuntai-iltana ja poikani innoissaan oli koko aamun avannut jääkaappia ihastelemaan omaa Dinokakkuaan, ettei Dino loppujen lopuksi enää kestänyt. Kun äiti tuli kotiin töistä, Dinon kaula oli irti ja nojautunut jääkaapin seinälle. Mieheni sanoi, että se äsken vielä oli ollut kunnossa. Olin niin onnellinen, etten kutsunut vieraita ja niin kauhistunut, miten selittäisin tämän tilanteen pojalle. Se oli nimittäin aivan onnessaan tästä kakusta ja äidin sydän meinasi särkyä. Mieheni keksi, että tuetaan sen lasilla. Miehet ovat joskus niin näppäriä. Patentti toimi, ainakin meidän pojan puolesta. Ja se oli kaikesta tärkeintä.
Lentoliskot ovat taas oma tarina itselleen. Isompi lisko oli jotenkin niin hankala päällystää, kun oli kasattu kakun pohjan osista tikulle, ja yhdistetty suklaakreemillä. Se ei meinanut pysyä kasassa ja siitä melkein tuli ikkunasta lentävä lentolisko. Sain kuitenkin hillitsemään hermoni ja tein muovailumassasta pienen lentoliskon ja laitoin sen tikulle. Se oli niin painava ja todella nätisti heilui puutikulla.
Minä purin hampaita ja toivoin kakun kestävän kuvaushetkeä. Ja se kesti hyvin.
Danis on edelleen sitä mieltä, ettei kenelläkään ikinä ole ollut kauniimpaa kakkua. Se onkin kaikesta tärkeintä. Pitäisi vaan muistaa hävittää tämä postaus kun poikani kasvaa isommaksi :D

Kakun leikkaamishetkellä olin onnessani, sillä kakku oli todella maukas, ja taas oli todettu  kaikkien toiveet: osa kakusta oli marjainen ja osa suklainen.






















Todella herkullinen herkku on tehty näin:


Pohja:
8 kananmunaa
8 rl sokeria
8 rl vehnäjauhoa
1 dl seljankukkamehua kostutukseen
1 dl omenahilloa
Vatkaa sokeri ja kananmunat, lisää vehnäjauho ja paista pellillä 225 asteessa 20 minuuttia. Leikkaa 3 erikokoista ympyrää. Suurin pitäisi olla yhta suuri kuin kulhon reuna.
Täyte:
1 l kermaa
500 g mascarpone juustoa
1 pussi vaniljakastikejauhetta
6 liivatelehteä
2 dl metsämansikoita
2 dl mansikoita
3 dl mustikoita







Vatkaa kerma, lisää mascarpone juusto, vaniljakastikejauhe ja lisää sulatetut liivatelehdet. Jaa kahteen kulhoon. Lisää toiselle puolelle täytteestä mansikat ja toiselle mustikat.


Vuoraa kulho kelmulla ja laita siihen pienin pohjaympyrä. Kostuta seljankukkamehulla, levitä hilloa ja lisää mansikkatäyte.  Laita sitten keskikokoinen pohjaympyrä, kostuta, levitä hilloa ja laita mustikkatäyte.






Kostuta suurin pohjaympyrä mehulla, levitä hilloa ja laita pohja niin, että kuiva pinta tulee ylöspäin. Kääri kelmulla tiiviiksi ja jätä jääkaappiin muutamaksi tunniksi.




Suklaatäyte:
2 kananmunaa
4 rl sokeria
100 g voita
100 g tummasuklaata, sulatettuna
Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää voi ja suklaasula. Jäähdytä jääkaapissa niin, että täyte kovenee.

Muotoile Dinon kaula ja lentolisko pohjan "tähteistä" yhdistämällä palat suklaatäytteellä. Ylimääräiset murut sekoita kulhossa lopuksi jääneen täytteen kanssa ja tee Dinon pää. Loppu on sinun oma mielikuvitus ja taito. Käytin tämän kakun vuoratukseen 2 pkt sokerimassaa ja 2 pkt mantelimassaa sekoitettuna yhteen. Maku on parempi kuin marsipaani tai sokerimassa pelkästään.



9

Täytetyt paprikat (Paprika dolma)

13.6.2013


Bosniassa syödään paljon täytettyjä kasviksia. Olen aikaisemminkin kirjoittanut niistä: täytetyt kesäkurpitsat, täytetyt viinilehtikääryleet, täytetyt kesäkurpitsat vegaaneille ja nyt tulee ehdottomasti kaikkien suosikki: täytetty paprika!

Täytetyt paprikat

8-10 paprikaa

täyte:
400g naudan paistijauhelihaa
1 iso hienonnettu sipuli 
2dl puuroriisiä
1-2 tl suolaa tai 3 tl Vegetaa
1 tl mustapippurijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 rl kuivattua persiljaa tai kourallinen tuoretta
1dl vettä

liemi:
2 lihaliemikuutiota tai 3 tl Vegetaa

suuruste:
2-3 rl oljyä
1 rl vehnäjauhoa
2 tl paprikanjauhetta














Puhdista paprikat => poista siemenet ja kannat. Sekoita täyteainekset. Täytä paprikat ja laita uuninkestävään vuokaan. Peitä vedellä, lisää Vegeta tai liemikuutiot ja peitä vuoka foliolla tiiviisti. Paista uunissa 225 asteessa noin tunti. Ota uunista pois, poista folio ja tee suuruste niin kuin tässä.





Kaada suuruste varovasti (roiskuu!) vuokaan paprikoiden päälle ja laita takaisin uuniin vielä 10 minuutiksi niin, että liemi sakenee ja paprikat saavat kauniin värin.



14

Blogiarvonta suoritettu

11.6.2013
Äsken hain Amran apukaveriksi ja arvonnan onnettareksi. Kun monet teistä ei ilmoittanut valinnasta teimme niin, että jaettiin tasaisesti kummallekkin arvalle. Ne jotka olivat tehneet valinnan, olivat tietysti osallistuneet siihen mihin halusivatkin. Sitten ne, jotka olivat osallistuneet kahdella arvalla ilman valintaa, laitoimme yhden arvan kumpaankin kulhoon. Muita arvalla jaoimme kahteen kulhoon ja onni osui näin:

Verenpisaraessun voitti Ekku!

Liljaessun voitti Maistuis varmaan sullekin!

Onnea voittajille. Laittakaa yhteystiedot yv:llä  niin essut lähtevät postiin teille päin.
Kiios kaikille osallistujille ja oiken hyvää kesää teille kaikille!

T: Sokerivaltakunta
8

My Little Pony-kakku

8.6.2013

Aika on kulunut hurjaa vauhtia. Vielä tuntuu niin kuin huhtikuun synttärit olisivat olleet viime viikolla. Ja minä lupasin laittaa ohjeen sen mukaan mitä ehdin. En  ilmeisesti ehtinytkään nopeasti. Palataan nyt Keijukaisjuhliin.
Olisi harmillista, jos en mainitsisi meidän pikkukeijun täytekakusta. Minun aikuisvieraiden mukaan, se oli paras kakku ikinä. Minustakin se oli oikein hyvää, mutta suklaan ja pähkinän ystävänä olen sitä mieltä, että parempia kakkuja on tehty (esim. EsterházyUnikonsiemenenkakkuKolmen suklaan kakku...). Lapsivieraille "kevyempi" kermakakku on aina sopivampi, siksi nykysin teen juuri sellaisia lasten juhliin.

Pohja x2 :

4 kananmunaa (rikoin lasin sisälle)
lasissa yhtä paljon sokeria kuin kananmunia
lasissa yhtä paljon vehnäjauhoja kuin kananmunia

Paistoin kaksi samalaista pohjaa uunipellillä ja leikkasin molemmista kolmannen osan ja näin sain "kolmannen pohjan", samalla tavalla kuin täällä.
Kaikki kolme pohjaa kostutin maidolla ja levitin päälle sitä mahtavan makuista itsetehtyä omenahilloa (naapureiden omenoista -> omista omenoista ei varmasti voi saada niin hyvää hilloa, ja kun naapureiden omenapuusta ne jatkuvasti tippuvat meidän pihalle, harmittaa kerätä niitä kompostiin. Eikö sanota, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? En tiedä tuleeko naapuri ikinä lukemaan tätä, mutta jos lukee, haluan kiittää mahdollisuudesta kerätä niitä omenoita itselle. Omista omenapuista vanhempi on 3v ja nuorempi 2kk vanha. Kauan se kestää, että niistä saa hilloa).

Hillon päälle laitoin täytettä kahteen kerrokseen:

7,5 dl kermaa
2 prk mascarpone juustoa
3 rl vaniljakastikejauhetta
1/2 l pakastemustikoita

Vatkaa kerma, lisää mascarpone juusto ja vaniljakastikejauhe. Sekoita varovasti joukkoon pakastemustikat. Levitä kokonaisen pohjan päälle puolet, sitten laita kaksiosainenpohja ja sen päälle toinen puoli täytteestä. Päälimmäiseksi tulee taas kokonainen pohja.

Kuorrute:

2,5 dl kermaa
1 prk mascarpone juustoa
2 rl vaniljakastikejauhetta

Vatkaa kerma, lisää juusto ja vaniljakastikejauhe ja kuorruta koko kakku.

Tässä vaiheessa minä laitoin kakun päälle kakunkuvan, itsepiiretty sokerimassan päälle. Tästä jäi muistoksi vain näin surkea kuva:

Sitten minä yritin tehdä sateenkaaripursotuksen (1l kermaa ja 4 rl vaniljakastikejauhetta), mutta yliannostelin värejä ja sain oikein värikkään tuloksen, josta sain kivaa palautetta Tarjalta:
"Sinun kermavaahtosi on kuin vapun serpentiiniä "


Harvalla kohdalla se näytti satenkaarelta, mutta olin silti tyytyväinen ja lapsi onnelinen. Eikös se ollutkin tarkoitus.

6

Raparperi-pudding piirakka

4.6.2013


Just, kun paistoin tämän vuoden ensimmäisen raparperipiirakan, raparperi kesähaasteen teemaksi
Andalusian auringossa blogissa. Ei voinut osua paremmin. Tämä piirakka on meidän perheen suosikki ja muuten ainoa tapa millä meidän pienokaiset suostuvat syömään raparperia. Ohje on kehitetty viime kesänä ihan vahingossa, mutta tuli niin hyvää, että sitä vaan tehdään koko ajan. Piirakan pohjan ohjeen olen saanut aikoinaan kaverilta ja ainoa tieto mikä mulla on, on se, että se on poimittu jostain netistä. Kaverini on niin huono käyttämään nettiä, ettei hän muista mistä se on poimittu. Jos jollakin olisi tietoja tästä, olisi kiva jos joku ilmottaisi, koska minusta tämä on maailman paras piirakan pohjan ohje ja olisi kiva tietää kuka tätä ihanaa ohjetta allekirjoittaa. Täyte on taas minun oma keksintö, kun kerran meinasin tehdä engaltilaisen puddingin, yllätysvieraat tulivat kesken teon ja kesken jäänyt seos jäähtyi, jopa jääkaapissa yön yli. Seuraavana aamuna tajusin, ettei puddingista tule mitään ja päädyin heittää seoksen raparperin kanssa piirakan pohjalle ja tästä tuli meidänperheen suosikkiherkku:

POHJA:                                              

150 g voita
1  1/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

TÄYTE:

6 kananmunaa
6 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl kermaa
300 g raparperipaloja

Vatkaa vesihauteessa kananmunat ja sokerit. Lisää kerma ja keitä vesihauteessa niin pitkään, että siitä tulee paksua. Jäähdytä hyvin (minä teen aina edellisenä päivänä ;)). Sekoita taikina-ainekset nopeasti ja levitä piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Anna levätä jääkaapissa n. 10 minuuttia. Sillä ajalla esilämmitä uuni 200 asteeseen. Levitä pohjan päälle täyte ja raparperipalat. Paista uunissa n. 45 minuuttia.





11
©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.