Täytetyt paprikat kasvisversiona

30.5.2015


Täytetyt paprikat jauhelihalla ovat yksi suosituimmista resepteistä tässä blogissa.  Ei ihme: ne ovat myös yksi suosituimmista ruoista bosnialaisessa keittiössä. 

Minun suosikkini on kuitenkin sen kasvisversio: perunalla täytetty. Sitä voi yhtä hyvin tarjoilla lisukkeena kuin myös pääruokana. Pääruokana niistä tulee oikein edullinen ateria perheelle ja kaikki lapset ovat varmasti hulluna niistä.

1 kg paprikaa 
1,2 kg perunaa 
2 sipulia 
1 tomaatti tai 1 dl paseerattua tomaattia 
1-2 tl suolaa 
1 tl mustapippuria  (jauhettuna tai rouhittuna)
2 tl paprikajauhetta
0,5 dl öljyä
2 dl kermaa
(100 g ranskan kermaa)
                                                                                                               
Kuori perunat ja kuutioi ne pieneksi. Kuori ja kuutioi myös sipuli.
Kuullota sipuli öljyssä ja lisää peruna ja pilkottu tomaatti (tai paseerattu). Lisää mausteet ja paista pehmeäksi. Huuhtele paprikat ja poista niistä kanta ja siemenet. Täytä paprikat peruna-sipuliseoksella. Laita voideltuun uunivuokaan. Jos jää ylimääräistä seosta, levitä paprikoiden ympärille. Kaada kerma päälle ja paista uunissa 220 asteessa noin puoli tuntia.



Voit halutessa levittää ranskankerman kuumien paprikoiden päälle.



4 kommenttia

  1. Monta kiitosta samassa paketissa: Sanjan reseptit, Bosnian herkut, Täytetyt paprikat ja nyt vielä kasvisversiona. Jauhelihatäytteiset paprikat ovat olleet suosikkejani tähän saakka, mutta nyt tuli yksi lisää. Kasvistäytteisistä paprikoista voin nauttia ns. kevennettynä versiona ja nemaistuvat taatusti myös vegaanivieraillenikin, joten isosti kiitoksia vielä kerran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäät Bosnian herkuista. Tulossa pian vielä yksi vegaani ohje: pavuilla täytetyt paprikat; )

      Poista
  2. Meneehän tässä jo vähemmästäkin sekaisin ... positiivisesti :)

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.