Raikas passiopavlova

23.3.2015


Ja tässä vielä yksi Amran tekemä herkku. Pääsin todella helpolla tässä kuussa, Amra leipoi todella ahkerasti minun puolesta ja kahdesti. Ja minä olin ahkera syöjä ja kahvin juoja. Olen kyllä minäkin leiponut, mutta asiasta en saa kertoa vielä mitään enempää. Kerron sen verrn, että suunnittelin uusia leivoksia ja herkkuja erikoiseen tilaisuuteen ja tein muutamia kokeiluversioita. Asiasta enemmän tulossa ensi kuussa, joten pysykää kuulolla.
Ja nyt, pääsiäistä odotellessa nauttikaa kevyesti, mutta makeasti:

Raikas passiopavlova
8–10 annosta
Ainekset
4 munanvalkuaista
2 ½ dl Dansukker Siro erikoishienoa sokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1 tl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
Täyte
2 ½ dl vispikermaa
2 dl lemon curd -sitruunatahnaa
Kastike
2–4 passiohedelmää
1 dl vettä
1 tl sitruunamehua
½ dl Dansukker Hyytelösokeri Multia
Pinnalle
1 prk säilykeaprikooseja, valutettuna
Vaahdota munanvalkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Vatkaa joukkoon lopuksi maissijauhot ja valkoviinietikka. Levitä marenki ilmavasti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille reiluksi ympyräksi. Paista 150-asteisen uunin keskiritilätasolla noin 75 minuuttia. Sammuta uuni ja anna pohjan olla jälkilämmöllä uunissa, kunnes uuni on kylmä. Laita jäähtynyt marenkilevy tarjoiluvadille.
Vaahdota kerma ja vatkaa joukkoon sitruunatahna. Levitä täyte marenkipohjan päälle. Koristele valutetuilla aprikoosipaloilla.
Valmista kastike vaikkapa marenkipohjan paistuessa. Halkaise passiohedelmät ja koverra siemenet kasariin. Mittaa joukkoon vesi ja sitruunamehu. Lisää hyytelösokeri Multi. Kuumenna kiehumispisteeseen ja anna kiehua puoli minuuttia. Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä hetki huoneenlämmössä. Siirrä vielä jääkaappiin.
Valuta raikasta passiokastiketta pavlovan päälle ja tarjoa loput kakun lisänä.




Ohjeen sain Sly-pariltani ja sen alkuperä on Dansukker.
Niin kuin yleensä, söimme sitä heti ja rakkaudesta ensisilmäyksellä ei voi puhua. Vielä nousevat kylmät väreet kun muistaa miltä se maistui tuoreena : liian makea marenki, oudon  makuinen sitruunakermatäyte, happamanmakuiset aprikoosit (?) ja kastike ei mistään kotoisin. Ajattelin, että se päättyy biojätteseen. Onneksi maistoimme sitä seuraavana päivänä ja mielipiteet olivat aivan erilaiset. Ei olisi uskonut syövän samaa kakkua. Kunnolla jäähtyi jääkaapissa ja yöllä maut tasantuivat ja kakku oli mahtava. Joskus on maltettava odottaa! 

10 kommenttia

  1. Ihanan raikkaan näköinen kakku tosaankin;)

    VastaaPoista
  2. Voi että passion on niin herkkua =)

    VastaaPoista
  3. *nauraa* ihana päivitys :D Mutta kiva että maku oli parempi seuraavana päivänä :) En ole itsekään tehnyt kyseistä kakkua niin kiva tietää etukäteen miten toimia :) Erittäin kauniin näköinen kakkunen ja pääsiäisen värinen :)
    SLYstäväsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehelisuus ja totuus! Blogini periaatteet :-)

      Poista
  4. Voi miten ihana kakku! Varmasti hyvää.Niin on pääsiäisen sävyihin hyvin sopiva että:)
    Ihanaa Aprillipäivää Sanja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Tämä maistuisi varmasti myös puolukkan kanssa ;)

      Poista
  5. Vitsi miten hyvältä näyttää. Kokeilen perinteistä Nigellan Mango Minttu Pavlovaa huomenna, yleensä se onnistuu. Mutta tämä seuraavana päivänä herkullisempi upeus täytyy laittaa korvan taakse.

    Mukavaa pääsiäistä. :)

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.