On hetkiä, kun gourmetruokaa ja hyvää tunnelmaa tekee mieli, mutta aika ja voimat ovat lopussa. Sitä fiilistä koetaan yleensä perjantaisin kun haluamme palkita itsemme pitkästä viikosta ja hyvästä työsuorituksesta, mutta emme silti jaksa ja perjantaipäivän kunniaksi haettu laadukas viini saa seuraksi keskivertoisen voileivän. Kuulostaako tämä tutulta?
Mutta aina ei tarvitse olla niin! On paljon ihania ruokia joita voi tehdä nopeasti, ilman suurta vaivaa ja jopa yhden uunipellin taktiikalla. En tosin lupaa, ettei muita astiota sotkeennu samalla, mutta jos tiskikone odottaa tyhjänä, ei meillä mitään hätää. Luvassa on myös vinkki, jos tiskikone ei ole tyhjennetty, eikä todellakaan jaksa edes hetken aikaa panostaa keittiössä.
(Postaus sisältää 50 euron lahjakorttiarvonnan. Kannattaa lukea loppuun asti!)
Mistä vanhemmat voisivat olla ylpeämpiä kuin oman lapsen valmistujaisista?! Ylioppilaaksi tai ammattikoulusta valmistuminen on aina juhlan paikka. Nuoresta ihmisestä on tullut vastuullinen aikuinen, ihan virallisesti. Elämä ja kaikki, mistä nuori ihminen on haaveillut valmistujaisten hetkellä saa alkunsa. Ja vanhemmatkin juhlivat sitä hetkeä yhdessä päivänsankarin kanssa, ystävien ja sukulaisten parissa.
Koko juhlien valmistaminen saattaa aiheuttaa stressiä ja näin pilata koko juhlafiiliksen. Näin ei saisi ikinä käydä, koska juhlien järjestelyyn on saatavilla apua. Monesti sukulaiset ja ystävät tarjoavat apukäsiä, mutta apua saa myös ammattilaisilta.
Tosi hyvä paikka, josta voit kysyä apua on Imatran K-Citymarket. Ammattilaishenkilökunta avustaa sinua juhlamenusta ja pukeutumisesta lahjavalintoihin asti. Kaikki saman katon alla: juhlasiivouksien tarvikkeet, pihan kunnostuksen ja koristelun tarvikkeet, astiat, kukat ja loistava ruokavalikoima.
Ratkaisuja löytyy jokaiseen pulmaan. Juhlatarjoilun voit tehdä kokonaan itse tai vain osittain. Imatran K-Citymarketin tiskiltä saat neuvoa ja tietoa, mitä voisit saada valmiiksi ja miten saisit juhlat sujumaan mutkattomasti. Pitää muistaa, että valmistujaisjuhlat ovat juhlat sinullekin, joten sinunkin pitäisi nauttia juhlista, jaksaa olla koko päivä iloisena ja virkeänä vieraiden ja oman lapsen kanssa.
Kävin itse selvittämässä, mikä mielestäni olisi paras tapa juhlien järjestelyyn. Pienet harjoitukset teen tänä vuonna, sillä lapseni valmistuu peruskoulusta.
Imatran K-Citymarketista voit tilata etukäteen esimerkiksi kastike- ja pataruokia, valmiita salaatteja joko erikseen komponentteina tai valmiiksi sekoitettuna ja koristeltuina. Oikein kätevä apu isoihin juhliin.
Itse nyt kuitenkin halusin tehdä kaiken itse ja etukäteen niin, että juhlapäivälle ei jää kuin koristelu ja ruokien esillepano.
Kaikki tarvittavat raaka-aineet löysin saman katon alta ja kaiken juhlatarjoilun sain valmiiksi yhden päivän aikana. Minun valintani oli kylmäsalaattipöytä ja kahvitarjoilu.
Murenna leipä ja sekoita se voisulaan. Laita kelmulla vuorattuun irtopohjavuoan pohjalle ja painele tiiviiksi.
Laita liivatteet kylmän veteen likoamaan. Murenna lohi kulhossa haarukalla ja lisää siihen tuorejuustot. Sekoita tahnaksi. Pilko ruohosipulit ja tillit ja sekoita joukkoon. Lisää ranskankerma ja limetin mehu. Mausta suolalla ja pippurilla.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Purista liivatteesta ylimääräinen vesi pois ja sulata ne mikrossa (n. 30 sekuntia). Vatkaa kerma lohiseokseen ja lisää sulatetut liivatteet koko ajan vatkaten.
Kaada seosta leipäpohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.
Juhlapäivänä ota kakku pois vuoasta, nosta se tarjoilulautaselle ja koristele graavilohen ruusuilla ja herneenversoilla.
Nypi huoneenlämpöinen voi, suola, vehnäjauhot ja ruisjauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää nopeasti sekoittaen vesi tai kerma ja painele taikina halkaisijaltaan 22-24 cm piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Laita pohjalle västerbotten-juuston viipaleet ja persilja. Asettele päälle parsat ja tomaatit ja kaada päälle kermamunaseos.
Paista uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes piirakka saa hieman väriä.
250 g kylmäsavulohta
100 g fetajuustoa
1-2 punasipulia
kourallinen tuoretta tilliä
2 dl ranskankermaa
1 dl kuohukermaa
2 munaa
Nypi huoneenlämpöinen voi, suola, vehnäjauhot ja ruisjauhot ryynimäiseksi seokseksi. Lisää nopeasti sekoittaen vesi tai kerma ja painele taikina halkaisijaltaan 28 cm piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Pienennä lohi ja laita piirakan pohjalle. Lisää fetajuusto ja sipuli.
Sekoita kermat ja munat ja lisää hienonnettu tilli. Kaada piirakan päälle ja paista uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes piirakka saa hieman väriä.
Cigar borek
48 palaa
1 paketti filotaikinaa (450 g)
Täyte:
700 g naudan jauhelihaa (10 % rasvaa)
1 lihafondi
3–4 tl vastajauhettua mustapippuria
2–3 hienonnettua sipulia
1 dl vettä
noin 1 dl ruokaöljyä
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele iso pelti ruokaöljyllä.
Sekoita kulhossa jauheliha, sipuli, mausteet ja vesi.
Leikkaa filotaikinalevyt pituussuuntaan neljäksi suikaleeksi. Paketissa on 12 levyä, eli saat 48 suikaletta. Leikkaaminen onnistuu parhaiten, jos leikkaat koko paketin kerralla.
Ota työtasolle muutama suikale kerrallaan ja peitä loput kostealla liinalla, sillä filotaikina kuivuu tosi nopeasti.
Ruiskauta öljyä suikaleiden päälle ja taita puoliksi. Laita pieni nokare täytettä, rullaa pötkyläksi ja laita pellille.
Voitele piirakat öljyllä ja paista noin puoli tuntia niin, että väri on kullanruskea.
Filotaikina-juustotaskut
48 palaa
1 paketti filotaikinaa (450 g)
Täyte:
4 kananmunaa
800 g cottage-juustoa (raejuusto käy myös)
1 tl suolaa
noin 1 dl ruokaöljyä
Kuumenna uuni 225 asteeseen. Voitele iso pelti ruokaöljyllä.
Sekoita kulhossa juusto, suola ja kananmunat.
Leikkaa filotaikinalevyt pituussuuntaan neljäksi suikaleeksi. Paketissa on 12 levyä, eli saat 48 suikaletta. Leikkaaminen onnistuu parhaiten, jos leikkaat koko paketin kerralla.
Ota työtasolle muutama suikale kerrallaan ja peitä loput kostealla liinalla, sillä filotaikina kuivuu tosi nopeasti.
Ruiskauta öljyä suikaleiden päälle ja taita puoliksi. Laita pieni nokare täytettä kulmaan ja taittele suikale kolmioksi.
Voitele piirakat öljyllä ja paista noin puoli tuntia niin, että väri on kullanruskea
Ranskansalaatti
200 g pakasteherneitä
200 g pakaste-vihreitä papuja
500 g pakaste-vihannessekoitusta (porkkana, herne, kukkakaali)
4 kanamunaa
500 g suolakurkkuja
1 rkl sinappia
4-5 rkl majoneesia
½ tl suolaa
Keitä kasvikset suolavedessä 10 minuuttia, valuta vedet pois ja jäähdytä. Keitä kanamunat kovaksi, jäähdytä ja pilko pieneksi. Pilko suolakurkut pieneksi.
Sekoita kaikki kasvikset ja kanamunat ja laita jääkaappiin odottamaan. Ennen tarjoilua lisää suola, sinappi ja majoneesi ja sekoita varovasti.
Keitä pasta ohjeen mukaan, valuta vesi, huuhtele kylmällä vedellä ja jäähdytä.
Paista broilerin fileet kypsäksi ja jäähdytä. Pilko keskikokoisiksi paloiksi.
Pilko paprikat pieneksi. Sekoita pastan ja lihan kanssa, lisää persilja, sitruunanmehu, ranskankerma ja majoneesi. Sekoita hyvin ja laita jääkaappiin tarjoiluun asti.
50 ml valkoviinietikkaa
150 ml saksanpähkinäöljyä
1 tl sokeria
½ tl suolaa
kourallinen tuoretta persiljaa
Hienonna persilja ja laita kastikepulloon. Lisää sokeri, suola, öljy ja etikka. Sekoita pullossa ja anna maustua.
Isoissa juhlissa, eritysruokavalion takia kannattaa tarjoilla tuoreen salaatin ainekset erikseen, joten jokainen vieras voi koota salaattinsa oman halun mukaan.
Kaada 'nestemössö' kuivien aineiden päälle ja sitten voi. Sekoita keskenään ruokalusikalla varovasti.
Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 180 asteessa noin tunnin verran.
Täyte:
3 dl kermaa
600 g tummaa suklaata (vähintään 50%)
150 g voita
Lämmitä kerma kiehumispisteeseen. Lisää paloiteltu suklaa ja sekoita tasaiseksi sileäksi massaksi (ganache). Älä vatkaa!
Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
Ota talteen 3-4 rkl ganache-seosta kuorrutusta varten.
Vatkaa loput seoksesta ilmavaksi ja lisää huoneenlämpöinen voi, koko ajan vatkaten.
Leikkaa pohja kolmeen tai neljän osaan. Laita ylimmäinen takaisin vuokaan. Laita päälle osa suklaatäytteestä. Laita toinen suklaapohja ja taas päälle osa suklaatäytteestä. Toista uudelleen, jos leikkasit pohjan neljään osaan. Päällimmäiselle ei levitetä täytettä.
Lämmitä ganache kuorrutusta varten. Ota kakku pois vuoasta ja aseta tarjottimelle. Kaada kuuma ganache kakun keskelle ja anna sen valua vapaasti reunoille.
Juhlapäivänä koristele tuoreilla marjoilla ja suklaakonvehdeilla.
Mansikkajuustokakku
(28 cm irtopohjavuoka)
Pohja:
200 g Digestive-keksejä
60 g voita
Murskaa keksit ja lisää voisula. Sekoita ja laita leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Laita jääkaappiin odottamaan.
Täyte:
5 dl kermaa
500 g mascarponejuustoa
100 g sokeria
5 liivatelehteä
vaniljaa myllystä
500 g mansikoita, pilkottuina
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma ja sokeri yhdessä tuorejuuston kanssa. Mausta reilusti vaniljalla. Lisää seokseen myös liivatelehdet, joista olet puristanut veden pois ja sulattanut mikrossa. Lisää pilkotut mansikat ja sekoita lusikalla varovasti. Laita seos keksipohjan päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään.
Juhlapäivänä koristele tuoreilla mansikoilla.
Vadelmasuklaamoussekakku
(28 cm irtopohjavuoka)
Pohja:
200 g Digestive-keksejä
60 g voita
Murskaa keksit ja lisää voisula. Sekoita ja laita leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Laita jääkaappiin odottamaan.
Täyte:
5 dl kermaa
500 g mascarponejuustoa
200 g tummaa suklaata, sulatettuna
5 liivatelehteä
300 g vadelmia
Asettele vadelmat keksipohjan päälle. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma. Notkista mascarpone ja lisää sulatettu suklaa. Lisää puolet kermasta ja vatkaa hyvin. Lisää seokseen myös liivatelehdet, josta olet puristanut veden pois ja sulattanut mikrossa. Vatkaa hyvin. Lisää loppu kerma ja lisää varovasti nostellen seokseen. Laita seos keksipohjan ja vadelmien päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään.
Juhlapäivänä koristele tuoreilla marjoilla ja suklaalla.
Vaniljainen ”ton-ton” kakku (G, L, M, K)
Jokaisella juhlalla pitäisi olla myös herkku eritysruokavaliota noudattaville ja se on kakku, joka aiheuttaa juhlan järjestäjälle päänsärkyä. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla niin. Tässä kakku jolla pääset helpolla ja siitä tykkäävät myös ne kenen ruokavalio sallii kaikkea. Jos teet vain yhden kakun kaikille, se voi hyvinkin olla juuri tämä kakku.
Pohja:
200 g gluteenittomia, maidottomia ja kananmunattomia keksejä
60 g maidotonta margariinia
Murskaa keksit ja lisää voisula. Sekoita ja laita leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Laita jääkaappiin odottamaan. Laita seos keksipohjan päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään.
Täyte:
1 l Alpro vaniljakastiketta
10 liivatelehteä
marjoja koristeluun
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa vaniljakastiketta vähän aikaa. Lisää seokseen liivatelehdet, joista olet puristanut veden pois ja sulattanut mikrossa.
Juhlapäivänä koristele tuoreilla marjoilla, mutta vain toinen puoli kakusta, sillä vieraiden joukossa voi olla niitä ketkä on allergisia marjoille.
Muista nauttia juhlista!!!
ARVONTA!
Oletko sinäkin tänä vuonna yksi ylpeistä vanhemmista, tai ehkäpä juhlan vieras? Oletko miettinyt mitä valmistuneelle lahjaksi? Ruokaihmisenä, minun valinnat pyörivät aina astioiden ympärillä, mutta se ei varmasti olekaan mikään huono idea, koska valmistujaisten jälkeen monet nuoret muuttavat pois vanhempien kotoa opiskelun vuoksi tai muuten vaan, joten esimerkiksi laadukas paistinpannu voi olla tosi hyvä ja haluttu lahja.
Tai esimerkiksi ikisuositut muumiastiat?
Suomi 100- juhlavuoden valmistuneelle omasta mielestäni sopisi mainiosti joku Suomi100-tuote.
Valintoja on paljon ja ratkaisu varmasti löytyy Imatran K-Citymarketista. Ja mikä parasta! Imatran K-Citymarketin kauppiaat Marko ja Sirpa Tujula haluavat tarjoa yhdelle onnekkaalle lukijalleni 50€ lahjakortin Imatran K-Citymarketiin, vaikka valmistujaislahjan hankintaan.
Arvontaan pääset osallistumaan blogin FB-sivulla vastaamalla kysymykseen mitä sinä ostat/ostaisit lahjaksi valmistuneelle. Arvonta alkaa nyt ja päätyy 31.5. klo. 23:59, joten lahjakortilla ehdit hyvin ostaa halutun lahjan. Käy osallistumassa tässä:
Tänä pääsiäisenä sain mahdollisuuden käydä Imatran K-Citymarketissa ja jälleen vaihtaa kuulumisia ja kulinaristisia kokemuksia kauppias Marko Tujulan kanssa. Olimme taas samaa mieltä pääsiäisen menusta: lammas on ehdoton! Paljon lisukkeita, erilaisia salaatteja ja ihana raikas jälkiruoka pääsiäisen teeman mukaan. Kauppiaan mukaan pääsiäinen on perheen juhla, jossa ruoan merkitys on todella suuri, jopa suurempi kuin jouluna. Jouluna tehdään enemmän perinteisiä ruokia, kun pääsiäisenä käytetään enemmän omia ideoita ja tehdään paljon monipuolisempaa ruokaa, joka on suoraan yhteydessä parempaan tarjontaan kaupoissa.
Kevät on tulossa ja saatavuus on parempi: Imatran K-Citymarketista löytyy jo uusia perunoita ja esimerkiksi vihreä tankoparsa on parhaimmillaan…
Vihannesosastolta löytyy vaikka mitä, mm. tuoreita vihreitä papuja. Aivan mahtava valikoima, josta on helppo tehdä hyvä ateria! Voisi jopa grillata. Tujula muistaa, että pääsiäisenä on monesti avattu grillikausi. ”Ja grillattu ruoka on hyvää”, hymyilee kauppias.
Pääsiäisenä ihmisillä on vapaa-aikaa ja parasta onkin viettää se perheen tai ystävien parissa. ”Miksipä ei tekisi kotona ravintolatasoista päivällistä ja tarjoaisi sitä ystäville ja perheelle?”, miettii Tujula. Hänen tavoitteensa on viettää pääsiäisenä aikaa ruokapöydän ääressä ja jutella pitkään perheen ja ystävien kanssa. En itsekään voi keksiä mitään parempaa pääsiäisvapaalle, joten lähdin suunitelemaan menua.
Hyvän menun ratkaisevat tekijät ovat laadukkaat raaka-aineet. Imatran K-Citymarketista löytyy sekä paikallista tuoretta lammasta, että pakastelammasta Uudesta-Seelannista. Lammasta löytyy myös kypsänä palvelutiskiltä, kuten myöskin valkosipuliperunoita, kastiketta ja muita lisukkeita.
Kiva yllätys olivat kanamunat: paikalliset luomu-kanamunat kilotavarana. Ihan täydellinen ja turvallinen vaihtoehto pasha-herkkuun, jossa käytetään raakaa kanamunaa.
Herkkuosasto yllätti runsaalla tarjonnallaan. Herkkulöytö olivat Lindt Lindor suklaamunat. En voi kuin suositella.
Raaka-aineiden etsintä sujui paljon kätevämmin älykkään ostoskärryn avulla - Savoiardi-keksitkin löytyivät hetkessä.
Samalla voit naputella oman ostoslistan tai etsiä reseptin ja syöttää sen koneelle, joka tekee ostoslistan puolestasi. Tosi kätevää, varsinkin silloin kun ei oikein tiedä mitä tänään tekisi ruoaksi.
Pääsiäisen aikana voit tsekata Smartcartin näytöltä Sokerivaltakunnan pääsiäismenun ja tehdä ostoslistan sen mukaan. Kehotan teitä osallistumaan pääsiäis-arvontaan, jonka teille tarjoaa Imatran K-Citymarket kauppias. Arvonnan ohjeet löytyvät postauksen lopussa.
Mikäli menu ei kiinnosta, voit siirtyä suoraan arvonnan puolelle. Suosittelen kuitenkin menuun tutustumista, sillä olen varma, että juuri tämä ruoka olisi täydellinen myös sinun pääsiäis-ruokapöytään.
Tällä kertaa käytän tilaisuuden hyväkseni ja esittelen teille reseptin, jonka sain aikoinaan Australiassa asuvalta serkultani, joka työskentelee mm. Gary Mehiganin kanssa.
Olen hieman kateellinen hänelle, mutta kun laitan suuhuni palan lammasta serkkuni ohjeen mukaan, kateus häviää ja ilo jää, kun olen saanut hyödyntää hänen reseptiään.
Tänä pääsiäisenä sinäkin pääset nauttimaan maailman parhaasta lampaasta ja kastikkeesta, joka vie kielen mennessään - Unohtamatta lisukkeita.
Tämän menun suunnitellussa käytin pohjana lampaan paistoajan, joka on 4 tuntia. Kun aloitat ruoanlaiton lampaasta, neljän tunnin aikana ehdit hyvin valmistaa jälkiruoan, kaikki lisukkeet, kattaa pöydän kauniisti, juoda välillä kahvia ja käydä suihkussa juuri ennen ruokailua - Kaikki rauhallisesti ja mutkattomasti. Sen jälkeen ehtii ja jaksaa istua tuntitolkulla ja nauttia seurasta ja hyvästä ruoasta.
MENU
Alkuruoka
Kirkas pinaattikeitto
Pääruoka
Slow-cooked karitsan paisti Australian tapaan
Kultaiset perunat rucolapedillä
Lämmin tankoparsa-vihreäpapusalaatti
Fenkolijogurttisalaatti
Jälkiruoka
Pashatrifle
Juomasuositukset
Happy Day (Rauch) persikkanektari
Happy Day (Rauch) passionhedelmänektari
San Pellegrino kivennäisvesi minttulehdillä
KIRKAS PINAATTIKEITTO
250g tuoretta pinaattia
1 nippu kevätsipulia
0,5dl soijakastiketta
1,2l kanalientä (minä käytin kanafondia: 4 rkl fondia ja 1,2 l vettä)
Keitä vesi ja kanafondi (tai liemikuutiot). Lisää soijakastike. Lisää hienonnettu kevätsipuli. Keitä puoli minuuttia. Lisää pinaatti ja tarjolle heti.
SLOW-COOKED KARITSAN PAISTI AUSTRALIAN TAPAAN
1-1,5 kg luuton karitsan paistia
2 kokonaista valkosipulia (halkaistu puoliksi)
4 valkosipulin kynttä (viipaloitu)
3 punasipulia (halkaistu puoliksi)
4 rosmariinin oksaa (1 oksa leikattu 1 cm paloiksi)
1 nippu timjamia
merisuolaa
mustapippuria
60 ml oliiviöljyä
1½ rkl vehnäjauhoja
250 ml kanalientä (250 ml vettä + 1,5 rkl kanafondia)
Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistamista.
Esilämmitä uuni 260 asteeseen.
Tee paistiin terävällä veitsellä 8 reikää (taskua) ja täytä ne valkosipulilla ja rosmariinilla. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita uunivuokaan ja asettele sipulit ympärille.
Hienonna timjami, yhden rosmariinin oksa ja ripottele lihan päälle. Kaada öljy päälle ja laita uuniin.
Pienennä lämpötila saman tien 160 asteeseen. Paista 2 tuntia. Valuta lientä lihan päälle puolen tunnin välein.
Kahden tunnin päästä ota sipulit pois, laita uunin kestävään astiaan ja jätä odottamaan.
Kaada paistoliemi kasariin ja anna asettua. Poimi päältä 2 rkl rasvaa ja kaada lihan päälle. Peitä liha foliolla tiivispakettiin ja laita takaisin uuniin pariksi tunniksi (jos on isompi paisti, se saa olla kolme tuntia uunissa).
Kun liha on valmis, laita sipulit uuniin lämpenemään. Tee kastike.
Poimi paistoliemestä ylimääräinen rasva pois. Lisää vehnäjauhot ja sekoita huolella. Lämmitä kiehuvaksi ja keitä pari minuuttia. Lisää kanaliemi, suola, pippuri ja pari-kolme timjaminoksaa. Keitä vielä pari minuuttia ja tarjoile lihan kanssa.
Vaikka näin tehty liha on ristiriidassa yleisen ohjeen mukaan, jossa mikään ei maistu pahemmalta kuin ylipaistettu paisti ja sääntö, että lampaan pitää olla punertava. Tästä huolimatta näin tehty paisti on mehevää ja murenevaa, aivan vastustamatonta, ja sen paistoliemestä tehty kastike saattaa olla parasta, mitä olet ikinä maistanut.
KULTAISET PERUNAT RUCOLAPEDILLÄ
1 kg varhaisperunoita
0,5 dl oliiviöljyä
suolahiutaleita
suolaa
150 g rucolaa
Pese perunat hyvin ja keitä höyryllä (voit käyttää mehumaijaa tai ritilää) pehmeäksi (kokeile hammastikulla kypsyys). Laita sivulle odottamaan.
Hetki ennen tarjoilua, kuullota perunat kuumalla öljyllä paistinpannulla kullanruskeaksi. Mausta suolalla ja laita tarjoiluastiaan, johon olet ripotellut pestyn ja kuivatun rucolan. Koristele suolahiutaleilla.
LÄMMIN TANKOPARSA-VIHREÄPAPUSALAATTI
1 nippu vihreää tankoparsaa
250 g vihreitä papuja
2 rkl dijon sinappia siemenen kanssa
1 rkl hunajaa
½ tl suolaa
½ mustapippuria
150 g kirsikkatomaattia
Pese parsa ja pavut. Leikkaa parsasta alimmaisesta osasta 2-3 cm pois, kuori alapuoli ja paloittele kolmeen osaan.
Leikkaa pavuista kannat pois. Leikkaa puoliksi.
Keitä höyryllä noin 10 minuuttia. Kokeille kypsyys maistamalla.
Sekoita hunaja, sinappi, suola ja pippuri kastikkeeksi. Valuta kasviksien päälle ja sekoita. Ripottele päälle halkaistut kirsikkatomaatit.
FENKOLIJOGURTTISALAATTI
1 iso tai 2 pientä fenkolia
4 rkl turkkilaista jogurttia
1 kourallinen tuoretta minttua
1 tl suolaa
Leikkaa fenkoli ohuiksi viipaleiksi (hyvin onnistuu juustohöylällä). Sekoita jogurtti ja minttulehdet joukkoon.
Lisää suola juuri ennen tarjoilua (muuten fenkolista irtoaa mehu ja tekee salaatista vetisen).
Vatkaa sokeri ja voi. Lisää keltuaiset ja vatkaa hyvin. Lisää rahka ja vaniljatahna. Sekoita. Lisää sitruunankuori ja -mehu ja vatkaa tasaiseksi. Lisää kerma, mantelirouhe ja pilkotut rusinat. Sekoita kaikki lastalla tasaiseksi.
Laita hedelmät siivilään valumaan.
Laitaa kulhon pohjalle savoiardi keksejä. Laitaa aprikoosin puolikkaat päälle. Laita kolmasosa pashaseosta päälle. Laita taas kerros keksejä, mandariinilohkot ja kolmasosa pashaseosta. Laita kolmaskin kerros keksejä, aprikoosit ja loput pashaseosta.
Kerroksia voi tehdä enemmän tai vähemmän, riippuen minkälainen ja minkäkokoinen kulho on käytössä. Minulle riitti 1 tlk aprikooseja per kerros, mutta mandariineja käytin 2 tlk yhdessä kerroksessa. Kulho voi olla minkälainen vaan, mutta läpikuultavassa herkku on näyttävämpi.
Voit myös käyttää muitakin keksejä tai keksimuruja. Savoiardi keksit ovat hyvä vaihtoehto sen takia, kun niillä on suuri imukyky, koska pashasta irtoaa nestettä.
ARVONTA!
kuva lainattu K-ruoka sivustosta
Hyvän aterian päätteeksi voit vielä voittaa 50€ lahjakortin Imatran K-Citymarketiin. Osallistumaan pääset kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään, miten itse vietät pääsiäistä ja minkälaisia herkkuja aiot nauttia tänä pääsiäisenä.
Aikaa osallistua on 17.4.2017 klo. 23:59 asti. Voittaja ilmoitetaan blogissa 18.4.2017 ja voittajaan otetaan yhteyttä myös henkilökohtaisesti. Jätä voimassa oleva sähköpostiosoite, jos osallistut arvontaan anonyymina.