Kaupallinen yhteistyö @saksanviinit
Saksan Riesling & Co -viikot ovat taas täällä ja tuovat kevään herkullisimmat viinielämykset ravintoloihin ympäri Suomen 18.–30.5.2026. Riesling-viikot ovat jo monelle kevään odotetuin ravintolatapahtuma, eikä ihme – laadukkaat saksalaiset viinit, kevään parhaat raaka-aineet ja erityisesti parsa kuuluvat täydellisesti yhteen.
Tällä kertaa meidän Riesling-viikkojen makumatka vei Lahteen Ravintola Taivaanranta, joka onnistui yhdistämään tunnelman, ruoan ja viinit tavalla, joka jäi oikeasti mieleen vielä pitkään illan jälkeen.
Taivaanranta ei ole vain ravintola Lahden keskustassa, vaan paikka, jossa näkyy aito intohimo ruokaan ja viineihin. Ravintolan filosofia “laadukkaasti mutta rennosti” tuntuu myös asiakkaalle asti. Tunnelma on lämmin, palvelu asiantuntevaa ja koko kokemus juuri sellainen, jonka ääreen haluaa palata uudelleen.
Riesling-viikkojen aikana Taivaanrannassa pääsee nauttimaan parsasta ja saksalaisista Riesling-viineistä parhaimmillaan. Me maistelimme parsaa kahdella tavalla. Ensimmäinen annos oli Taivaanrannan klassikko: valkoista parsaa belgialaisella munakastikkeella ja paahdetulla leivällä. Tämä annos oli kuulemma viime vuonna hetken pois listalta, mutta asiakkaiden pyynnöstä se teki paluun takaisin. Ja täysin syystä – yksinkertainen mutta täydellisesti toteutettu klassikko.
Toinen annos yhdisti valkoista ja vihreää parsaa, valkosipulivoissa paistettuja scampeja sekä hollandaisekastiketta. Tässä annoksessa Rieslingin raikas hapokkuus toi täydellisen tasapainon parsalle ja voiseen kastikkeeseen. Juuri tällaisia makupareja varten Riesling-viikot on tehty.
Viinipuolella maistelimme kolme eri Rieslingiä, joista jokainen toi esiin aivan erilaisen puolen saksalaisista viineistä.
Messmer Riesling Trocken Organic Pfalzista oli raikkaan hapokas ja sitruksinen Riesling, jossa löytyi myös omenaa ja persikkaa. Elegantti ja helposti lähestyttävä viini erityisesti parsaruokien kanssa.
Immel Riesling Trocken Bio Rheinhessenistä oli puolestaan mineraalisempi ja tasapainoisen hedelmäinen. Tässä viinissä oli todella tyylikäs rakenne ja ehkä eniten klassista “Riesling-fiilistä”.
Illan puhutuin viini oli kuitenkin Franz Hahn Riesling Trocken Pfalzista – Taivaanrannan vakioasiakkaiden suosikki, jota kutsutaan kuulemma “sulkaviiniksi” pullon etiketissä olevan sulan vuoksi. Eikä ihme, että siitä on tullut asiakkaiden suosikki. Viini oli kuiva ja raikkaan hapokas, mutta samalla ihanan trooppisen hedelmäinen ja helposti nautittava. Tämä oli myös meidän pöydän suosikki koko illalta.
Jälkiruoista maistelimme crème brûléeta tyrnillä sekä suklaabrownieta viski-appelsiinijäätelöllä. Erityisesti tyrnin hapokkuus yhdessä Rieslingin sitruksisuuden kanssa jäi mieleen täydellisenä keväisenä makuparina.
Riesling-viikot 2026 osoittivat taas kerran, miksi saksalaiset Rieslingit kuuluvat maailman kiinnostavimpiin valkoviineihin. Ja jos etsit Lahdesta ravintolaa, jossa Riesling-viikot on toteutettu oikeasti ajatuksella, Ravintola Taivaanranta kannattaa ehdottomasti lisätä listalle.







Ei kommentteja