Lempispotti keittiössäni

18.4.2021


 

Kaupallinen yhteistyö: Maku Kitchen Life


Keittiön sisustus ei ollut minun juttu ennen uutta keittiöremonttia. Vanha keittiö oli kaunis, mutta heti remontin jälkeen tuli ilmi, että avohyllyjä on aivan liikaa. Keittiö on pieni ja säilytystila on rajallinen, niin helposti tavara oli kasattu juuri avohyllyille ja näytti aina sotkuiselta.




Uuden remontin myötä poistettiin kaikki avohyllyt, lisäsimme kaappitilaa ja vain työtasot ovat jääneet avonaiseksi. Halusin pitää nuo tasot aina siistinä, joten hankin sinne kauniita ja käytännöllisiä esineitä.


Suosikkinurkkaus koko keittiössä on meidän leipälaatikon päällä: Maku -tarjotin, jossa maustemyllyt ja oliiviöljy ja Maku -tabletti/ keittokirjateline, odottamassa minun Bosnian ruokakirjaa. Siihen saakka, kun kirjani ilmestyy (ja koronan takia jouduimme tänäkin keväänä perumaan ja siirtämään työpajoja, joissa kirja tehdään) tämä toimii mainiosti tablettitelineellä, joko ruokareseptejä pitämässä hyvässä paikassa ja pystyssä ruoanlaiton aikana, tai sitten ruokakuvauksissa, kun tarvitsen tietyn taustakuvan, niin kuin esimerkiksi disney reseptejä kuvatessa.


Kaunotar ja Kulkuri





Nämä ihanat pajuvanerista tehdyt esineet ovat vain osa ihanaa Maku Kitchen Natural sarjaa. Näiden lisäksi löytyy myös tarjotin sangalla ja korkeareunainen rasia. Pajuvanerisia Natural-keittiötuotteita voi soveltaa käyttötarkoituksiin myös muuallekin kotiin.


Meidän keittiössä on jo entisestään muitakin ihania Maku Kitchen tuotteita.










2 kommenttia

  1. Todella kauniisti olet laittanut teidän keittiöön esineitä esille. Vilahtiko tuossa viimeisessä kuvassa baklava?
    Aurinkoista viikkoa sinulle Sanja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Kuvassa on omenapiirakka, sokeriliemessä. Paljon muistuttaa baklavan. Kohta on taas tehtävä baklava Ramadan juhlaan 😊 Ihanaa viikkoa sinulle ❤️

      Poista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.