Slow-cooked karitsan paisti Australian tapaan

10.4.2020

Tällä kertaa käytän tilaisuuden hyväkseni ja esittelen teille reseptin, jonka sain aikoinaan Australiassa asuvalta serkultani, joka työskentelee mm. Gary Mehiganin kanssa.

Gary Mehigan

Olen hieman kateellinen hänelle, mutta kun laitan suuhuni palan lammasta serkkuni ohjeen mukaan, kateus häviää ja ilo jää, kun olen saanut hyödyntää hänen reseptiään. 
Tänä pääsiäisenä sinäkin pääset nauttimaan maailman parhaasta lampaasta ja kastikkeesta, joka vie kielen mennessään 



1-1,5 kg luuton karitsan paistia
2 kokonaista valkosipulia (halkaistu puoliksi)
4 valkosipulin kynttä (viipaloitu)
3 punasipulia (halkaistu puoliksi)
4 rosmariinin oksaa (1 oksa leikattu 1 cm paloiksi)
1 nippu timjamia
merisuolaa
mustapippuria
60 ml oliiviöljyä
1½ rkl vehnäjauhoja
250 ml kanalientä (250 ml vettä + 1,5 rkl kanafondia)
Ota liha huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistamista.
Esilämmitä uuni 260 asteeseen.


Tee paistiin terävällä veitsellä 8 reikää (taskua) ja täytä ne valkosipulilla ja rosmariinilla. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita uunivuokaan ja asettele sipulit ympärille.


Hienonna timjami, yhden rosmariinin oksa ja ripottele lihan päälle. Kaada öljy päälle ja laita uuniin.


Pienennä lämpötila saman tien 160 asteeseen. Paista 2 tuntia. Valuta lientä lihan päälle puolen tunnin välein.
Kahden tunnin päästä ota sipulit pois, laita uunin kestävään astiaan ja jätä odottamaan.


Kaada paistoliemi kasariin ja anna asettua. Poimi päältä 2 rkl rasvaa ja kaada lihan päälle. Peitä liha foliolla tiivispakettiin ja laita takaisin uuniin pariksi tunniksi (jos on isompi paisti, se saa olla kolme tuntia uunissa).
Kun liha on valmis, laita sipulit uuniin lämpenemään. Tee kastike.
Poimi paistoliemestä ylimääräinen rasva pois. Lisää vehnäjauhot ja sekoita huolella. Lämmitä kiehuvaksi ja keitä pari minuuttia. Lisää kanaliemi, suola, pippuri ja pari-kolme timjaminoksaa. Keitä vielä pari minuuttia ja tarjoile lihan kanssa.


Vaikka näin tehty liha on ristiriidassa yleisen ohjeen mukaan, jossa mikään ei maistu pahemmalta kuin ylipaistettu paisti ja sääntö, että lampaan pitää olla punertava. Tästä huolimatta näin tehty paisti on mehevää ja murenevaa, aivan vastustamatonta, ja sen paistoliemestä tehty kastike saattaa olla parasta, mitä olet ikinä maistanut.





4 kommenttia

  1. Uuh, herkullista💚

    Teen tänään lammastaginea ja huomenna paistia samalla reseptillä kuin useina aiempinakin vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lammas aina maistuu 😋. Uusia lammasreseptejä aina mielelläni kokeilen, niin toivon että postattaginen ohje blogillesi 😉
      Ihanaa pääsiäistä teille. Harmi kun ette päässyt maalle ☹️

      Poista
  2. Kylläpä näyttääkin hyvältä. Gary on minun suosikkituomarini Masterchef Australiassa, joten vähän olen kateellinen serkullesi kyllä :)
    Ihania pyhiä sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gary on extra, mutta myös koko ohjelma. Harmittaa kun se on loppunut.

      Poista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.