Vohvelit ja etnoruokakaupan vierailu

8.8.2013






Viime viikonloppuna olimme reissussa. Matkan pääkohde oli Turun hautausmaa, sillä isän hautakivi on valmis. Veljekset Alander ovat hoitaneet hommansa hienosti. Kiitokset.




Kävimme myös Naantalissa, hakemaan puuttuvat muumit omaan laaksoon takaisin :D Se oli oikein mukava osa tästä matkasta ja lapset nauttivat totaalisesti. Me kaksi aikuista myös. Paikka on mahtava ja sinne kannatti mennä.


Samalla kävimme etnokaupoissa täydentämään ruokavarastoanmme (Vegeta oli lopussa → hätätilanne). Kävimme Helsingin Ararat-kaupassa (Vanha talvitie 13-15), Helsingin lihakaupassa (Kulmavuorenkadulla) ja Turun Deli-marketissa (Eerikinkatu 5). Sieltä tuli muun muassa 15 kg naudanlihaa ja 6 kg Vegetaa. Ja kaikkea muuta...










Vohvelia himotan jo jonkun aikaa ja olen yrittänyt saada niitä jostain, mutta se ei ole onnistunut. Oli pakko mennä itse hakemaan. Samana päivänä kun tulimme kotiin, aloitin niiden teon:




500 g sokeria
1 l maitoa
Keitä pienellä lämmölla paksuksi kinuskiksi (keittoaika noin 3½ tuntia). Jähdytä. Itse keitän kinuskia aina illalla ja jatkan seuraavana aamuna.



Vatkaa 250g margariinia, lisää jäähtynyt kinuski ja vatkaa sileäksi kreemiksi. Levitä vohvelilevyjen päälle ja pinota levyt.




Laita pelti päälle ja pellille painoa (itse laitoin 4 maitopurkkia) ja anna olla jääkaapissa vähintään 2 tuntia ennen leikkaamista.




Sen jälkeen ei enää tarvitse odottaa mitään, voi nauttia vohveleita vapaasti :)






8 kommenttia

  1. OI omatekoiset vohvelit:) ONko noita petite beurre-keksejä vaikeaa löytää tavallisista kaupoista? Täällä niitä on joka kaupassa.Muumimaailmaan olisi kiva joskus mennä,kerran kävin mutta se oli kiinni silloin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petite-beurrettea ei ole missään! Pari vuotta sitten oli Lidl-kaupoissa, mutta sieltäkin loppuivat. Amran synttäreille tein pyöreästa Mairesta "Rex-keks"-leivoksen, kun kantikkaita ei ollut:

      http://sokerivaltakunta.blogspot.fi/2013/04/esikoisen-juhlat.html

      Poista
  2. Väännätkö nyt vielä rautalangasta, mistä ostit noi vohvelilevyt ja petitit? :D
    Mä raahaan aina pakettikaupalla Israelista noita keksejä, kun suomen vastine "Marie-keksit" ei toimi niin hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin löytyvät molemmista kaupoista mitkä mainitsin, siis Ararat-kaupasta (Vanha talvitie 13-15, Helsinki)ja Deli-Marketista Turun keskustasta (Eerikinkatu 5)

      Poista
    2. Ihan superia! Täytyy tutkia, jos jotenkin pääsisin tonne hesan myymälään joku päivä. Mun petitit loppuu ihan just! Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  3. Kroatialaisen sukulaisperheen keittiöstä löytyy niin ikään aina tuota Vegetaa. Se on kyllä kätevä yleismauste.

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.