Joulu laivalla, elämys josta voisi tulla perinne!

28.12.2021
Tallink Silja, Silja Serenade

Kaupallinen yhteistyö: Tallink Silja Oy


Jouluaika laivalla


Onko joulu laivalla ikinä ollut harkittu vaihtoehto sinun joulunviettoon? Itse en ole koskaan ajatellut sitä. En edes tiennyt, että laivat kulkevat joulun aikaan ja että monet ihmiset oikeasti osaavat tulla viettämään rentoa, vaivatonta ja ennen kaikkea ihanaa ja upeaa joulua laivalla. Tänä jouluna olen kokenut senkin.

Matkustaminen laivalla on aina ihanaa, mutta lasten ja nuorten kanssa vielä ihanampaa: laatuaikaa yhdessä, hyvää ruokaa, shoppailua ja hupia. Meidän perheelle laivamatkalla on vielä ihana merkitys ja jännitys, sillä kaikki meidän lähisukulaiset asuvat Ruotsissa ja laivamatka aina tarkoitti myös rakkaiden kanssa yhdessäoloa.


Koronan takia olemme perheenä olleet entistä yksinäisempiä, emmekä ole voineet nähdä mummoa, minun siskoa ja miehen veljeä ja heidän perheitä jo yli 2 vuotta. Nyt vihdoinkin päätettiin, että joululoma on oikea hetki tavata taas. Matkan suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin ja ilomielin, mutta heikentynyt epidemian tilanne aiheutti taas kerran tarkkaa miettimistä uskallammeko lähteä nytkään.


Silja Serenade


Seurasimme tilannetta, ohjeistuksia ja rajoituksia, ja lähdimme, vaikka pelko olikin melko suuri. Laivalla todettiin, ettei ole syytä huoleen: matkustajia oli paljon vähemmän kuin yleensä ja rajoitukset hyvin esillä myös laivalla: maskipakko, karaokelaulu- ja tanssikielto, sekä rajoituksiin sovelletut aukioloajat. Se lisäsi turvallisuutta, eikä laivan meininki siitä kärsinyt yhtään. Meillä oli ihanaa laivalla.


Silja Serenade, “ihan kuin elokuvissa”


Silja Serenade


Perheen nuorin, 13v poikamme ei paljoa muista edellisistä laivamatkoista ja laivakokemus oli hänelle jotain aivan uutta. Siksi oli ihanaa päästä hytistä 10:stä kerroksesta ihastelemaan Silja Serenaden upeaa Promenade kantta heti laivaan saapuessa. Meidän poika, kenen asenne oli, että shoppailu ja laivaan tutustuminen (ellei pelihuonetta lasketa) ei juuri kiinnosta sanoi:


“Tämä on ihan kuin elokuvissa!”


Lopuksi, aikamme laivalla oli niin mahtava, ettemme edes käyneet etsimässä pelihuonetta.



Joulubuffet


Silja Serenade


Silja Serenade

Meille oli varattu pöytä Silja Serenaden Grande Buffet- ravintolassa, joka oli katettu upeaan joulumenuun ja koottu joulun perinteisistä ruoista neljästä maasta: Suomesta, Ruotsista, Virosta ja Venäjältä. Aivan upea valikoima! Kalaa, mätiä, simpukoita, rapuja, lihaa, salaatteja, laatikoita,mahtavia vegaanisia vaihtoehtoja, rikas jälkiruokapöytä ja lasten suosikki: karkkibaari. Pääsimme nauttimaan jouluruokaa rauhallisesti ja jäin miettimään, kuinka ihanaa olisi joulunvietto laivalla isomman sukuporukan kanssa. Kaikki pääsee nauttimaan laatuaikaa yhdessä, ilman stressiä, mahtavan ruoan parissa. 



Tallink Silja


Silja Serenade

Silja Serenade


Silja Serenade


Tallink Silja

Silja Line




Silja Line- joulubuffet





Silja Serenade, Karkkibuffet


Silja Serenade, kaunotar joka on pakko tavata


Mahat täysinä, lähdimme tyytyväisenä pieneen laivakierrokseen ja shoppailuun. Promenade kävelykatu on täynnä ravintoloita ja myymälöitä ja lapset löysivät pian omat suosikit. Emme malta odottaa paluumatkaa ja laivan uudenvuoden alennusmyyntiä.


Silja Serenade- Promenade

Tax Free

Silja Serenade- Marimekko myymälä

Silja Serenade- Marimekko

Silja Line - Harri Hylje

Silja Serenade- Muumi

Silja Line Muumit

Tallink Silja Muumi

Silja Line

Silja Line tonttuovi

Promenade


Miehen kanssa mietittiin, että ensi kerralla varataan ainakin yhteen suuntaan illallinen Happy Lobster ravintolassa, sillä koko perhe rakastaa meren antimia ja valikoima oli enemmän kuin houkutteleva. Runsaan joulupöydän jälkeen emme kuitenkaan jaksaneet hyväksyä henkilökunnan lämpimää kutsua pöydälle.



Happy Lobster









Lähdimme tyytyväisenä nukkumaan, tuijotimme hetken Itämeren pieniä aaltoja pimeässä ja hyvästelimme lapset viereisessä hytissä (laivan sääntöjen mukaan, jokaisessa hytissä on oltava aikuinen ja meidän vanhin lapsi on yli 20v, joten lapset saivat oman hytin)… Tyyni meri, hiljaisuus, laivan hento heiluminen… Uni maistui meidän hytissä… 




Samaan aikaan vieressä hytissä:



Meriaamiainen


Rakastan reittimatkaa Helsingistä Tukholmaan. Laivalla on riittävästi aikaa nautintoon, mutta myös nukkumaan. Ei edes aamulla kiirettä. 

Meriaamiainen oli ihana. 














Sen aikaa, kun muut olivat valitsemassa lemppareita runsaasta aamiaispöydän valikoimasta, join kahvin kaikessa rauhassa…Tiesin, että ehtii vielä rauhassa syödä, laiva vasta lähestyy Ruotsia… 


Hetki vielä, ennen kun lähdimme ajamaan tunnin verran perheen luokse. Pitkästä aikaa….


Kiitos kaunotar Serenade kun toit meidät turvallisesti rakkaiden luokse. Oli ilo matkustaa sinun sylissä. Nähdään pian uudelleen.









TALLINK SILJA OY


• Tallink Silja Oy on osa Tallink-konsernia, joka on yksi Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista.
• Vuonna 2021 reitit ja liikennöinti ovat poikenneet jonkin verran normaalista, mutta taustatietona yhtiön laivat liikennöivät Suomesta normaalisti:
• Tallink-brändin alla Helsingistä Tallinnaan
• Silja Line -brändin alla Helsingistä ja Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan.
• Tallink Silja Oy toimii Helsingissä ja Turussa sekä tytäryhtiö Sally Ab Maarianhaminassa. Yritys työllistää maalla noin 250 ja merellä noin 700 henkilöä.
• AS Tallink Grupp on listattu Tallinnan pörssissä vuodesta 2005 ja Helsingin pörssissä joulukuusta 2018 alkaen.
• Lisätietoa Tallink Siljasta:


SILJA SERENADE


• Silja Serenade liikennöi Helsinki-Ahvenanmaa-Tukholma-reitillä tehden Päivä Tukholmassa –risteilyjä Helsingistä
• Laiva on valmistunut vuonna 1990, ja laiva on rakennettu ainutlaatuisen promenaden eli kävelykadun ympärille
• Laiva liikennöi Suomen lipun alla (suomalainen miehistö)

Ei kommentteja

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.