Tämän talven kohokohta: Miniloma Tallinnassa

6.2.2020


Itse kustantama matka paitsi majoitus ja hoidot yhteistyössä Tallink Spa & Conference hotellin kanssa


Vaikea uskoa, että tästä on jo mennyt parikin kuukautta. Se olisi jo aika suunnitella jotakin kevätmatkaa, ja minä vielä elän muistoissa ihanat joulukuun hetket, joita vietin mieheni kanssa Tallinnassa.
Kolmen lapsen perheessä ilman minkäänlaista apua, ilman isovanhempia ja muita sukulaisia läheisyydessä kahdenkeskeiset hetket olivat meille harvinaisia, matkasta kahdestaan puhumattakaan.
Onneksi lapset ovat kasvaneet jo tarpeeksi isoiksi ja vaikka me emme pysy enää nuorena, onhan silti hienoa lähteä viikonloppumatkalle ihan kahdestaaan.
Tänä talvena meidän matkakohde oli Tallinna.



Tallinnassa on käyty aiemmin, mutta nyt ensimmäistä kertaa ihan kahdestaan, ilman menoja, suunnitelmia ja kiirettä. Ja se oli juuri sitä, mitä tarvitsimme eniten.
Ainut, mitä oli suunniteltu etukäteen oli majoitus. Meillä oli jo entisestään erittäin hyviä kokemuksia Tallink Spa & Conference hotellista ja kun kuulin hotellin uudistumisesta keväällä, tiesin mistä haluan lomamajoituksen.


Hotellin sijainti on erinomainen ja palvelut huippuja.

Muistiin jäi kun saavuimme eräänä kesänä keskellä yötä etelänmatkasta ja Tallink Spa & Conference hotellissa oli yksi ja ainut huone vapaana. Hotellin ystävällinen henkilökunta järjesti sinne makuupaikan viidelle. Se oli oikea pelastus. Meidän olisi muuten ollut pakko odottaa satamassa autossa pienten lasten kanssa aamuun asti. Aamulla oli kiire laivalle, eikä aikaa aamupalalle ja muistan, kun meille annettiin pussit, että otamme eväät mukaan. Erinomainen palvelu!

Oli niin ihanaa päästä tänne taas, tällä kertaa tosiaan rauhallisemmalla meiningillä ja kahdestaan.
Saimme majoittua ihanassa Premium deluxe huoneessa hotellin viidennessä kerroksessa, josta oman huoneen parvekkeelta ihana näköala Tallinnan vanhaankaupunkiin. Harmi, kun oli kylmä ja tuulinen talvikeli, eikä voinut parvekkeella nauttia kupillista kahvia ja samalla ihastella vanhaakaupunkia. Tänne haluan tulla kesällä!



Huone oli aivan upeasti sisustettu. Mahtavan mukavan ison sängyn lisäksi huoneesta löytyi myös tosi ihana ja mukava sohvaryhmä, kirjoituspöytä, oikein tilava vaatekaappi, kassakaappi, minibaari, TV ja kahvinkeitin.




Katseenvangitsijana toimi aivan upea valaisin. En voinut olla ottamatta valaisimen kanssa selfien useammankin kerran.



Tilava kylpyhuone oli kaunis ja hyvin varustettu. Suihkusta olen aina tykännyt enemmän kuin ammeesta, joten suihku luksushuoneessa oli odottamaton plussa.




Hotellista löytyy erinomainen Aqua Spa kylpylä, johon meillä oli rajaton pääsy. Sen lisäksi hotellissa on kauneushoitola, josta pääsimme nauttimaan tosi ihanan rentouttavasta magnesiumöljyhieronnasta.






Hotellin palveluista testasimme oma-aloitteisesti  Nero-ravintolan valikoimaa ja en voi kun suositella. Tosi upea ruoka ja parasta syömääni Eton mess jälkiruokaa. Ravintolan Neron jälkiruokalajitelma-annos vei kielen mennessään.



Miniloman aikana pääsimme tutustumaan kaupunkiin ja ravintoloiden palveluihin. Yksi ylitse muiden oli toukokuussa avattu italialainen ravintola Mejo Cosi, missä pääsimme nauttimaan oikein ihanaa italialaista ruokaa ja musiikkia livenä. Olipas oikea tuuri löytää tänne ihan satunnaisesti ja juuri perjantai-iltana, sillä live-musiikki on täällä vain perjantaisin.





Kävimme tietenkin Tallinnan joulutorilla ja maistoimme glögiä. Miten muuten olisimme päässyt joulutunnelmaan?!






2 kommenttia

  1. Näytti ja kuulosti aivan ihanalta reissulta. Tallinna on kaunis kaupunki, josta löytyy aina jotain uutta ja kiinnostavaa.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Sanja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tämä oli oikea parisuhdehemotelu matka <3, aivan upea. Toivon sinulle mahtava viikonloppua <3

      Poista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.