Lipstikka-kylmäsavulohirulla

8.9.2015


Muistan pienenä, että äitini on käytänyt lipstikkaa keittoruokien maustamiseen. Muistan myös miten oudon makuinen keitto oli, jos lipstikkaa oli laitettu liikaa. Se on varmasti syy minkä takia lipstikan käytö ei ole siirtynyt minun keittiööni.
Kiitoksella taas kerran hyödyllisen ja mahtavan leivontafoorumin haasteen teemasta,  josta lipstikka palasi mieleeni. Mutta keittoon en kuitenkaan sitä laita. Tuli toinenkin ruoka mieleen, nimittäin  munakasrulla lipstikkalla. Täytteeksi laitoin kylmäsavustettua lohta ja sipulia. Ai miten ihanaa!

Munakasrulla :

5 kananmunaa 
5 dl maitoa 
1,5 dl vehnäjauhoja 
1 tl suolaa 
1 tl mustapippuria 
1 kourallinen tuoretta lipstikkaa

Sekoita munat ja vehnäjauhot kulhossa. Lisää maito ja sekoita hyvin.
Mausta seosta suolalla ja pippurilla ja lisää hienottu lipstikkaa. 
Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuttia. Jäähdytä.

Täyte:

150 g kylmäsavulohta 
1 sipuli 
1 tl tilliä 
1/2 tl suolaa 
200 g creme-fraichea

Sekoita  keskenään hienonnettu lohi, pieneksi kuutioitu sipuli, creme-fraiche, suola ja tilli.
Kumoa jäähtynyt rulla leivinpaperille  mutta niin, että lipstikkainen paistopinta tulee rullan pinnaksi ja samalla myös koristeeksi. 
Levitä täyte ja rullaa. Leikka viipaleiksi. 

Vinkki!
Jos antaisit valmiin rullan seisoa jääkaapissa muutaman tunnin, se kovettu hieman ja  silloin leikkauspinnasta tulee kauniimpi. Minä en  malttanut.


5 kommenttia

  1. Kiitos Sanja hienosta reseptistä ja houkuttelevan näköisistä kuvista. Olen usein ja aikaisemminkin halunnut valmistaa savukalatäytteisen munakasrullan ja tämä ohje tuli kuin tilauksesta. Lipstikan käytössä olen ollut varovaisempi viimeaikoina, yrityksen ja erehdyksen kautta, tietysti. Takapihallani kasvaa muhkea puska lipstikkaa (liperiä) ja ensimmäisen sadon korjattuani kuivatin lehdet kuivurissa. Kuivattujen lehtien silppuamisen jälkeen tein siitä lipstikkamaustetta lisäämällä joukkoon merisuolaa (ilman jodia) ja rouhittua mustapippuria. Itsetehty lipstikkamauste toimii hyvin yleismausteena monenlaisiin ruokiin. Minulla on melkoinen kiintymys suolaloheen, jota syön aika usein ja jonka suolaan tietysti itse. Kuivatulla tillillä saa aikaan upean värimuutoksen vaalealihaiseenkin loheen ruokosokerin kanssa. Rosepippurilla maustaen teen aina joulupöytään suolalohta. Ja lopuksi ylläri ... suolalohesta tulee kylmäsavulohen makuista, kun juuri leikattuja kohmeisia siivuja sivelee pullasudin avulla konjakkitilkalla (jaloviinakin käy) tai savuisella wiskyllä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos reseptistä. Tätä onkin ihanan kokeilla, sillä lipstikkaa kasvaa puutarhassa isona puskana. Keitossa sitä toki käytetään, mutta tuotto on ollut paljon käyttöä suurempaa. Nyt löytyi yksi käyttökohde lisää. :) Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
  3. Hyvän näköistä. Toimii varmasti muillakin yrteillä, jos ei lipstikkaa ole saatavilla.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä! Sain kesällä naapurin mummolta paljon lipstikkaa ja kuivattelin sitä lasipurkkiin, keitot ne oli minullakin vain mielessä mutta tälläiseen mukanasrullaanhan se sopisikin tosi hyvin myös! :)

    VastaaPoista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.