Kuningatarkakku

6.10.2014


Kakkuja täyttämässä ovat olleet minun valintana monesti vadelmahillo ja mustikat.
Tällä kertaa se ihana makuyhdistelmä meni kaverin kyydissä Kuopioon asti. Kakku teki hyvin kaupansa, kuulemma......

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi ja sekoita varovasti nostellen. Kaada 18 cm rengasvuokaan.  Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Täyte:
4 dl kermaa
2 prk vaniljamakuista rahkaa
1 pussi vaniljakastikejauhetta
1/2 l pakastemustikoita

-vadelmahilloa
-mustikoita
-hyytelösokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka ja vaniljakastikejauhe. Vatkaa tasaiseksi. Ota pari desiä täytettä koristelua varten.  Lisää pakastemustikat ja sekoita.
Halkaise kakunpohja kolmeen osaan. Kostuta ensimmäinen pohja maidolla ja levitä hilloa. Levitä päälle puolet täytteestä. Laita toinen pohja päälle, kostuta maidolla, levitä hilloa ja laita loput täytteestä päälle. Voit halutessasi jättää vähän täytettä koristeluun.
Laita kolmas pohja päälle ja levitä hilloa.  Äläkä kostuta päälimmäistä pohjaa!
Levitä mustikat päälle ja tee hyytelösokeristä kiille pakkauksen ohjeen mukaan.
Koristele kakku!





2 kommenttia

  1. Nätti ja herkullisen näköinen kakku,oli varmasti hyvää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran mitä maistoin jämät kulhosta, oli todella hyvä :) ;)

      Poista

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.