Pinokkio ja Huvitusten saaren piirakka

9.11.2021



Disney- puvut saimme käyttöön yhteistyössä Lasten kulttuurikeskuksen Vekkula kanssa


Pinokkio ja Huvitusten saaren piirakka

        -jos joku sanoo ettei tykkää tästä, hänen nenä kasvaa isoksi



Pinocchio- Disney klassikko no. 2


Olen aina tykännyt Disney- elokuvista. Tykkään hahmoista, juonista,animaatiosta ja olen lapsena kuvitellut itseni päähahmoksi  monissa prinsessaelokuvissa. Ja kun luonteeltani olen ihminen, joka huomaa pienestä pienemmätkin kohdat (esim. toimintaelokuvassa murhahetkellä huomioni saa taustalla olevan mikroaaltouunin merkki!) ei ole ihme, että toinen asia johon aina kiinnitän huomiota oli ruoka, joka esiintyi piirretyissä.  

Tykkäsin aina siitä kohdasta, kun Pinokkio kulkee Huvitusten saarella, pinkki jäätelö kädessä ja mysteerisen herkullisen näköisen piirakan kanssa. Piirakasta ei sanota mitään, mutta kun juoni tapahtuu Italiassa ja asiakkaat ovat tuhmia poikia, minun mielikuvituksessa on aina ollut semmonen pizzan makuinen, mehevä ja tuhti piirakka. Juuri sellainen, josta kasvavat pojat tykkäsivät eniten. Tässä minun mielikuvituksen tuotos. Poikani ihastui, mutta tytöt myöskin! Maistuis varmaan sullekin!


Huvitusten saaren piirakka- resepti

18-20 cm

Pohja:


250 g vehnäjauhoja
100 g voita
1 kananmuna
70 g kylmää vettä
ripaus suolaa

Täyte:


1-2 Italialaistyylistä makkaraa 
1-2 sipulia 
200 g edam juustoa (tai vastaavaa)
2 rkl Ajvar-relish paprikatahnaa (löytyy mm. Lidlistä)
1 kananmuna
2 dl creme fraiche 


Valmisteluohjeet:



  • Sekoita suola jauhoihin ja lisää kuutioitu voi.
  • Nypi sormilla, niin että saat muruseoksen.
  • Lisää kananmuna ja vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi.
  • Jaa taikina kahteen osaan ja laita se jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
  • Esilämmitä uuni 200 asteeseen.
  • Kauli puolet taikinasta noin 22 cm ympyräksi ja laita voideltuun 20 cm piirakkavuokaan, pohjalle ja reunoille. Taikinan on hyvä olla myös reunojen yli!


  • Kuutioi makkara, juusto ja sipulit ja laita vuokaan.
  • Laita päälle Ajvar relish nokareina.
  • Sekoita kulhossa kananmuna ja creme fraiche.
  • Kaada täyteen päälle.
  • Kastele vedellä piirakkapohjan reunat.
  • Kauli toinen puoli taikinasta noin 22 cm ympyräksi ja peitä piirakka.
  • Painele reunat tiiviisti kiinni, painele haarukalla. 


  • Leikkaa pois ylimääräinen taikina.
  • Kääntele reunat sisäänpäin ja kiinnitä hyvin.
  • Tee viiltoja piirakan kanteen, niin höyry pääse pois, eikä kansi repeä.
  • Paista piirakka uunin alatasolla noin 20 minuuttia.



1 kommentti

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.