Sokerivaltakunta: hillo

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hillo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hillo. Näytä kaikki tekstit

Valkosuklaariisipuuro

23.5.2017

Aamupuuro ei ole tyypillinen aamupala meillä. Itseasiassa ei meillä syödä paljon puuroa ollenkaan.
Ainoa, mitä lapsuudesta muistan, oli maissipuuro. Maissijauhoista keitettynä ja sen päällä voita, kuumaa maitoa ja smetanaa. Ai miten ihanaa!
Nopea puuro oli tehty maissisuurimoista ja se tunnetaan nimeltä polenta. Ei se ihan sama asia kuitenkaan ole, mutta puuroksi tarkoitettu polenta keitetään hieman löysäksi  (puuron koostumus!) ja sen päälle sitten lisätään voita, kuumaa maitoa ja smetanaa.
Riisipuuro ja mannapuuro meillä tunnetaan jälkiruokana. Niihin lisätään sokeria keiton aikana eikä suolaa lainkaan. Jäähdytetään jääkaapissa ja tarjoillaan jälkiruokana. Kuulostaako omituista? Varmasti kuulostaa! Ja ymmärrän.

Muistan, kun vuonna 1996, Kontiolahdessa olin päiväkodissa harjoittelemassa. Se oli osa suomen kielen kurssia ja minut sijoitettiin neljäksi viikoksi päiväkotiin harjoittelemaan  suomen kielen puhumista. Ennen harjoittelua ehdin olla suomen kielen kurssilla 2 kuukautta ja muutenkin Suomessa 2 kuukautta ja 1 viikko. Voithan kuvitella miten hyvin pärjäsin 3-5 vuotiaiden lasten kanssa. Henkilökunta oli onneksi ihana ja osaa heistä osasi englantia, joten selvisin. Harjoittelijalle luonnollisesti kuului myös ruoka ja niin ensimmäiset  suomenruoka-annokset tuli maistettua päiväkodissa  (suomen kielen kurssi pidettiin Kansalaisopiston tiloissa, jossa ei ollut mahdollisuutta ruokailuun, joten kurssin aikana söimme omia eväitä).
En nyt rupea paljastamaan miltä maistui ensimmäinen annos makaronilaatikkoa päiväkodissa, sillä olen elänyt sotapäiviä milloin minulla ei ollut mitään muuta syötävää kuin pelkät makaronit suolavedessä, tai leipä ja Punaisesta Rististä saatu rasva (ghee) ja tunnen niitä kenellä ei ollut edes sitä.
Mutta paljastan nyt teille miten iloinen olin, kun eräänä aamuna kävin hakemassa keittiöstä aamupuuron ja se olikin minun lempijälkkäriäni: ihana, makea riisipuuro. Tai ainakin minä uskoin niin.
Olin pikkusen yllättynyt, kun se oli kuumaa, mutta ajattelin, että se on vaan suomalaisten tapa. Ei se minullekaan ollut outoa, kun monesti olen syönyt sitä kuumana. Harvoin maltoin odottaa, että lempiruoka jäähtyy.

Katselin iloisia lasten kasvoja ja odotin rauhassa omaa vuoroni. Lapset ensin. Huomasin, että aikuiset laittoivat sokeria ja kanelia päälle => tosi outoa! No lähdin minäkin hakemaan sitä upeaa riisipuuroa ja tein päätöksen syödä vatsani täyteen.
Se mitä tapahtui sen jälkeen kun laitoin ensimmäisen lusikallisen suuhuni on nähty monissa elokuvissa. Voi hyvänen aika. Yllätys oli shokin rajalla. Mikä pahempaa, en tajunnut silloinkaan, että se on vaan sellainen, vaan olin varma siitä, että keittiötäti oli vahingossa sekoittanut suola- ja sokeripurkit. Ja ihan niin kuin olisi tarkoitettu, että asia olisi vielä hauskempi, sinä päivänä töissä ei ollut ketään joka osasi englantia. Voit kuvitella miten hankala oli selittää suomen kielellä, miten keittiötäti on tehnyt virheen ja miten järkyttävää oli se, ettei kukaan muu valittanut kuin minä. Kukaan ei ymmärtänyt mikä minulle tuli ja minä en mitenkään voinut kuvitella, että riisipuuro kuuluu olla suolainen. En voi kuvitella vieläkään, mutta olen jo vuosien varrella tottunut.
Älä sitten ihmettele, jos aina silloin tällöin blogissani ilmestyy jonkinlainen makea puuro. Niin kuin esimerkiksi nyt.




Valkosuklaariisipuuro
(6 annosta)

250 g puuroriisiä
1 l täysmaitoa (suosittelen Valion kiehumaitoa, koska… ”helppo keittää, vaikea polttaa”, sopii myös aloittelijalle)
2,5 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata
200 g mascarponea
mansikoita ja muita marjoja

Pese riisi ja laita se kattilaan. Lisää maito ja anna kiehua. Pienennä lämpötila ja anna keittyä hiljalleen 30-35 minuuttia. Lisää kuohukerma, sekoita ja ota pois liedeltä. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin aamuun asti.

Aamulla:

Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää notkistettu mascarpone. Sekoita tasaiseksi ja sekoita riisipuuron kanssa. Ripottele päälle marjoja koristeeksi ja tarjoile puuron kanssa lisää marjoja tai hyvälaatuinen hillo.



6

Jouluyö (allergikolle)

17.11.2016

Jouluksi leivotut kakut ja leivonnaiset maistuvat jouluna. Jouluun kuuluu kaikki ihanat mausteet ja tuoksut, kuten kaneli, kardemumma, neilikka, tahtianis, sahrami.... Jotkut valitettavasti pystyvät nauttimaan vain joulun tuoksuista, allergioiden takia. Sellaisia vieraita on myös kohteliasta muistaa joulupöydässä. Ja he arvostavat sitä ihan varmasti.

Tavallinen täytekakku muuttuu joulumaiseksi jos perinteinen mansikkahillo korvataan hillolla, joka on tehty jostain "jouluhedelmästä". Hyvin varustetuissa ruokakaupoissa löytyy lopputtomiin vaihtoehtoja: viikunahillo, luumuhillo, granattiomenahillo.... Ne kaikki tuovat joulutunnelmaa, ilman vahvoja mausteita. Minä tein tämän kakun granaattiomenahillolla. Oli tosi ihana ja hieno vaihtelu perinteiselle täytekakulle.


Koristeilla voit myös luoda ihanan tunnelman ja minä olen löytänyt loistavan ratkaisun, millä niin hankala ja ikävä valkosuklaan temperoinnin voi välttää silloin kun haluan päästä helpolla ja saada oikein näyttävät valkosuklaakoristeet. Eli, kokeilemalla uutta Dr Oetkerin Choco cover valkosuklaan makuista kuorrutetta, huomasin, että se kovettuu tosi nopeasti ja tosi hyvin, joten valkosuklaan näköisiä koristeita muotin avulla saat tosi helposti käyttämällä sitä. Ihana tuote.Suosittelen. 


Pohja:
(26cm)

6 kananmunaa             
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää siivilän läpi vehnäjauhot varovasti nostellen. Paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia. 

Täyte:

½ l vispikermaa
500 g mascarpone juustoa
½ pussi Dr Oetker vanijlakreemijauhetta

Vatkaa kerma, lisää mascarpone juusto ja vaniljakreemijauhe.

Lisäksi:

granaattiomenahilloa
maitoa kostutukseen
Dr Oetker Black&Gold –koristerakeet
Dr Oetker Choco cover valkosuklaanmakuinen kuorrute

Sulata Dr Oetker Choco cover valkosuklaanmakuinen kuorrute ohjeen mukaan ja kaada suklaamuotiin. Anna jähmettyä jääkaapissa.

Halkaise kakun pohja kolmeen osaan. Kostuta ensimmäinen pohja maidolla ja levitä hilloa. Levitä päälle kolmasosa täytteestä. Laita toinen pohja päälle, kostuta maidolla, levitä hilloa ja laita toinen kolmasosa täytteestä päälle. Laita kolmas pohja päälle.  Äläkä kostuta päälimmäistä pohjaa!

Levitä loput täytteestä kakun päälle ja ympäri ja ripottele päälle jouluaiheisia strösseleitä ja valkosuklaakoristeita.



DrOetker tuotteet saatu testattavaksi.
1

Joulunpunainen (ja vihreä ) kääretorttu

25.12.2015


En voi vastustaa leivontafoorumin haasteetta! Vaikka kuinka onkin kiire ja tuntuu että en kerkee, silti aina kerkeän. Niin joulukuussa myös.
Joulukuun teema on leivo punaista, joten sitä tein. Koko kääretorttu oli syntynyt vahingossa, mutta lopputulos oli mahtava ja oikein jouluinen. Ja mikä parasta, oli punainen. Ja kun punainen väri loppui, tuli myös vihreä. Se ei oikein sopinut haasteeseen, mutta oli yhtä hyvän makuinen. Ja yhtä paljon jouluinen. Jopa enemmänkin.

No, miten se vahinkoleivos syntyi? Vieraita oli tulossa kahville ja minä tietenkin ryhdyn leipomaan. Suunnitelma ei ollut, mutta halusin tehdä jotain gluteenitonta, varmuuden vuoksi, kun en muistanut kysyä etukäteen eritysruokavaliosta. Kaapista löytyi leivontafoorumin sponsorista saatu gluteeniton jauhoseos ja sen pussin kyljestä löysin ihanan ja toimivan kääretortun ohjeen, mikä maistuu muillekin.
Täytteeksi halusin jotain jouluun sopivaa ja tuli mieleen edellisen illan naposteltu leipäjuusto viikunahillokkeen kanssa (mikä on myös tosi hyvä uutinen Suomen ruokakauppojen hyllystä ja sain sen kokeiltavaksi Finefoods firmasta). Ajattelin, että se voisi hyvin sopia mascarpone juuston kanssa, ja sieltä sitten syntyi joulunmakuinen kääretorttu iltapäiväkahville.



 Pohja:
4 munaa
2 dl sokeria
2 dl Sunnuntai Gluteeniton Jauhoseosta
1 1/2 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 purkki viikunahilloketta (Mackays)

250 g Mascarpone-juustoa
2 dl kermaa
1-2 rkl tomusokeria




Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi munavaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Paista uunin keskitasossa noin 8 minuuttia.
Kumoa levy sokeroidun voipaperin tai leivinpaperin päälle ja irrota pohjapaperi varovasti.
Levitä torttupohjalle viikunahilloke. 
Yhdistä mascarpone, sokeri ja kermavaahto. Levitä täyte hillokkeen päälle.
Kääri levy voipaperia apuna käyttäen rullaksi.
Laita torttu kylmään vetäytymään noin tunniksi.
Kauli sokerimassa isoksi levyksi. Nosta sokerimassa kääretortun päälle, muotoile tasaiseksi ja koristele.



Koristeluun käytin punaista sokerimassa, mutta yksi paketti ei riittänyt kun puolikkaaseen kääretorttuun, kuitenkin tarpeeksi haasteeseen. Toiselle kääretortun puolikkaalle löytyi kaapista yksi paketti vihreää sokerimassaa ja niin joulun tunnelma oli valmis.





HUOM! Leivoksessa käytetty sponssituotteita. Niiden mainoksesta ei ole maksettu palkkiota, vaan bloggaajan omasta hyvästä kokemuksesta tuli päätos suositella niitä lukijoille.
8

Vanilja-mustaherukka boston

25.10.2015


(2 bostonkakua)

Taikina:

5 dl maitoa (kädenlämpöistä)
1 pala tuorehiivaa
1 muna
1 tl suolaa
1 ½ dl sokeria
15-16 dl (noin 1,2 kg) puolikarkeita vehnäjauhoja
150 g voita

Täyte:

-mustaherukkahilloa (minulla oli kaverin tekemä hillo, oikein herkullinen)
1 pussi vaniljakastiketta
2 dl maitoa
 
Tee kastike pussin ohjeen mukaan, mutta käytä vain puolet ohjeessa annettusta määrästä maitoa (eli 2 dl), niin että saat paksun vaniljakreemin. Anna seisoa jääkaapissa siihen saakka kun teet pullia.

Murenna hiiva kulhoon. Lisää osa maidosta ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää loput maidosta sekä muna ja mausteet. Sekoita maitoon n. puolet jauhoista, että saat sakean vellimäisen seoksen. Vatkaa seosta. Lisää loput jauhoista  ja alusta taikina käsin kimmoisaksi. Lisää lopuksi taikinaan huoneenlämpöinen rasva. Jatka vaivausta, kunnes taikina on sileä ja kimmoisa sekä irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Voit tarvittaessa lisätä taikinaan jauhoa, jos taikina tuntuu liian tahmealta. Peitä kulho leivinliinalla ja nosta se lämpimään ja vedottomaan paikkaan nousemaan ainakin 20 minuuttia.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa se sileäksi. Jaa taikina kahteen osaan.

Kauli taikinapalat levyksi ja levitä päälle mustaherukkahillo ja sitten vaniljakreemitäyte. Kierrä levy rullalle ja leikkaa n. 4 cm paloja, joita asetetaan kakkuvuokaan (28 cm) leikkauspinta ylöspäin. Nostata bostonkakkuja noin 30 minuuttia.

Voitele bostonkakut kananmunalla ja paista uunin alaosassa 175 -185 asteessa noin 35 minuuttia.





4

Mansikkakookoshillo

23.7.2015
Joskus aikoina lomareissulla Kroatiassa paikallisesta lehdestä olen nähnyt reseptin mansikkakookoshillosta.  Yhdistelmä oli mielenkiintoinen ja päätin kokeilla sitä.
Ohje on kuitenkin jäänyt testaamatta kun ohjeessa oli käytetty paikallista hillosokeriseosta, jonka sisällys en tiennyt.
Nyt kuitenkin tuli päätös kokeilla sitä ihan tavallisella hillosokerilla ja sanon nyt vain, että päätös oli hyvä. Hillo oli mahtava. Päätuomarit, minun lapset, ovat hulluna siihen. Kokeile! Ihastut sinäkin!
50 g  kookosta
2 dl vettä  (tai mansikkamehua)
500 g mansikoita
250 g hillosokeria
Keitä kookos ja vesi 5 minuuttia.
Lisää puhdistetut marjat. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hilloa 10-15 minuuttia. Hämmennä välillä. Kerää pinnalle mahdollisesti syntyvä vaahto pois lusikalla. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä puolisen tuntia. Purkita puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin.
7

Viiden minuutin kakku, eli mille crepe!

20.6.2014


Leivontafoorumilla tällä hetkellä on menossa haaste "Tuunaa eines vieraille"!

Oli lähellä, että tämän kuukauden haaste jää väliin. Olen niin paljon yrittänyt keksiä jotain kivaa, enkä osannut. Se oli virhe. Ei olisi pitänyt miettiä, vaan muistaa. Onneksi muistin: lapsuuden toivotuin synttärikakku, kakku josta kaikki pitävät: ranskalainen lettukakku, eli Mille crepe!
Autenttista ohjeetta en kuitenkaan pystynyt toteuttaa, sillä haaste ei salli ohukaisien paistamista, eikä varmasti ranskalaisen kreemin keittämistä, mutta sovelsin eineksillä ja olen erittäin tyytyväinen tulokseen.


2 pkt Pirkka Räiskäleitä   

1 purkki kirsikkahilloa
1 purkki Nutellaa
1 dl kermaa
kirsikoita



Kokoa kakku niin että levität tasaisesti kirsikkahilloa ja Nutella letuille, vuoron perään ja laita päällekkäin. Jäähdytä jääkaapissa vähän aikaa, että saat kakun helpommin leikattua.  Koristele kermalla ja kirsikoilla Schwarzwaldkakun tyyliin.








Nutella on hyvin suosittu levite meillä päin. Bongasin netistä kuvan, joka parhaiten selittää miten meillä päin suhtaudutaan Nutellaan:




4

Suomen taidokkain herkkubloggaaja: SOKERIVALTAKUNTA

22.5.2014

Tuli se kauan odotettu päivä jolloin julkaistaisiin Dansukerin Suomen taidokkaimman herkkubloggaajan tittelin saaja. Se oli Sokerivaltakunta-blogi. Kiitos Dansukkerille tästä kunniatittelistä. Tässä minun osallistumisherkut:








Ilahduin tästä kisan ratkaisusta, enkä osannut tätä odottaa. Kiitos!


26

Angry Stella mansikkakakku

7.5.2014
Nuoremman prinsessan juhlissa oikein suklaisen kakun lisäksi tarjolla oli myös mansikkakakku.


Pohja:                                                                  

(18 cm irtopohjavuoka)                                
3 kananmunaa
½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja

Täyte:

½ l kermaa
250 g mascarpone juustoa
½ pussi vaniljakastikejauhetta
1 l mansikoita

mansikkahilloa
                                                                               
mansikkamehua kostutukseen

1 l kermaa koristeluun
elintarvikeväriä (halutessa)


Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän läpi ja sekoita varovasti nostellen. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeksi levyksi.
Vatkaa kerma, lisää mascarpone juusto ja vaniljakastikejauhe. Sekoita varovasti joukkoon pakastemansikat.
Täytä kakku niin, että ensin kostutat pohjan mansikkamehulla ja levittää päälle reilusti mansikkahilloa. Levitä puolet täytteestä ja peitä toisella levyllä. Täytä toinen kerros samalla tavalla kuin ensimmäinenkin. Peitä kolmannella levyllä ja kuorruta koko kakku mansikkahillolla.
Koristele kermalla.
Kakun kuva on tehty värjätystä sokerimassasta.






4

Lempi Charlotte

23.3.2014

Ilahduin kun sain tietää, että pääsen osallistumaan leivontafoorumin maaliskuun haasteeseen. Aikataulu on kiireinen ja dieettikausi on kesken. APUA! En kuitenkaan halua olla kisoista poissa, varsinkin kun aihe on niin vapaa: lempi makea leivos, mikä onnistuu aina. Ja kun on lapsia, kelle maistuu, ei se ollenkaan ole vaikeaa.  Äidin lemppari on myös lasten lemppari.

Ensin on tehtävä Schwarzwald tyylinen kääretorttu:

Pohja:
4 kananmunaa
4 rkl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut jauhot, kaakao ja leivinjauhe. Levitä paperilla vuoratulle uunipellille ja paista 220 asteessa noin 15 minuuttia.
Ota puhdas keittiöliina ja kasta se kylmällä vedellä.  Purista se kevyesti ja laita keittiön pöydälle. Kumoa paistettu kääretorttupohja liinalle ja rullaa yhdessä liinan kanssa. Näin saat kääretortun nätisti käärettyä ja sopivasti kostettua.

Täyte :
2 rkl kirsikkahilloa
1 dl vettä
1 prk mascarpone juustoa
2 dl kermaa
2 rkl vaniljasokeria

Sekoita hillo ja vesi sauvasekoittimella ja levitä avatun kääretorttupohjan päälle.  Vatkaa kerma ja lisää sokeri ja mascarpone ja levitä hillon päälle.  Rulla kääretorttu ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi.  Sitten leikkaa se ohueiksi viipaleiksi.
Vuoraa n.2-3 litrainen kulho tuorekelmulla ja asettele kääretortun viipaleet kulhon pohjalle niin nätisti kuin pystyt (ja pystyt varmasti paljon paremmin kuin minä, minä olen aika sotkuinen ja huoleton). Varmista, että sinulle jää niitä viipaleita myös kulhon kansiksi tai ehkä parempi sanoa kakun pohjaksi, sillä joudut kääntämään tätä Charlottea jossain vaiheessa nurin päin.

Kun olet saanut kulhon vuorattua, olisi aika keittää Charlotten täyte, johon tarvitset:
1 l täysmaitoa
2,5 dl maissitärkkelystä
8 rkl sokeria
2 rkl vaniljasokeria
4 keltuaista
150 g voita

Laita 9 dl maitoa ja voi kiehumaan.  Sekoita kulhossa maissitärkkelys, sokerit, keltuaiset ja 1 dl maitoa.  Kun maitovoiseos alkaa kiehua, lisää siihen tärkkelysseos, koko ajan sekoittaen ja keitä paksuksi kiisseliksi. Ole erityisen varovainen, sillä pohja saattaa palaa oikein helposti.  Suosittelen teflon-pinnotettu kattila. Nyt kun olet keittänyt kiisselin ja oletan, ettei se ole palanut (eikö se muuten ole ohje mikä onnistuu aina?) kaada seos kulhoon ja asettele päälle loput kääretortun viipaleista. Jäähdytä hyvin ja laita se sitten jääkaappiin yöksi. Seuraavana päivänä käännä se nurin päin ja voilà: sinun pöydällä on mahtava herkku!





























IN BOSNIAN

Najdraža Šarlota

Jedan od mojih najdražih kolača! Vrlo je jednostavan za praviti, samo treba planirati da se napravi dan prije služenja. Prvo treba napraviti rolat:
4 jaja
4 kašike šećera
3 kašike brašna
1 kašika kakaoa
1 kafena kašičica praška za pecivo

Umutiti pjenasto jaja sa šećerom i u to dodati prosijano brašno, kakao i prašak za pecivo. Lagano promiješati kašikom i izliti na veliki pleh, koji ste prethodno obložili papirom za pečenje. Peći na 220 stepeni oko 15 minuta. Prevrnuti na vlažnu krpu, odlijepiti papir i čvrsto urolati. Dok se kora hladi, napraviti fil:
2 kašike pekmeza od višanja
2 kašike vode
250 g Mascarpone sira (može Philadelphia ili ABC)
2 dl vrhnja za šlag
2 velike kašike vanilinšećera

Pomiješati pekmez i vodu i propasirati (najbolje sa štap-mikserom). 
Umutiti šlag, dodati sir i vanilinšećer.
Odmotati rolat, premazati ga prvo sa pekmezom, a zatim sa kremom. Urolati ponovo i ostaviti u frižider. 
Kad se rolat stisne, isjeći ga na tanke šnite. Obložiti veću zdjelu sa prozirnom folijom i poredati šnite od rolata. Treba da vam ostane dovoljno šnita da pokrijete šarlotu odozgo. Ako ostane viška, pojedite dok čekate da kolač bude gotov (tako ja radim ;)) Skuhati fil:

1 l punomasnog mlijeka
8 kašika šećera 
2,50dl gustina (kukuruzni škrob)
2 kašike vanilinšećera
4 žumanceta
150 g putra

Staviti 9 dl mlijeka da prokuha. U zdjeli pomiješati gustin, šećer, vaniliju, žumanca i mlijeko. Kad mlijeko prokuha, dodati smjesu sa gustinom i ukuhati kao puding. Možete takođe uraditi ovaj fil sa pudingom, tako da skuhate 3 pudinga od vanilije sa 10 kašika šećera, bude takođe super. U vruć fil dodati putar i miješati cijelo vrijeme, dok se putar ne istopi. Onda izliti u zdjelu, preko kriški rolata i prekriti sa ostatkom kriški. Ohladiti, pa staviti u frižider da se stegne, najbolje preko noći. Prevrnuti kolač na tacnu i uživati.....

12

Kolmen hillon purkki

21.1.2014







Dansukkerin blogihaaste, jossa 20 bloggaajaa kisaavat Suomen taidokkaimman herkkubloggaajan tittelistä jatkuu.



Haasteen ensimmäinen teema oli "Ihania joulumakeisia Dansukker Glukoosisiirapilla". Toteuttaminen oli niin hauskaa. Keittiöni muuttui hetkeksi pieneksi karkkitehtaaksi ja lopputulos oli mahtava. Käy täällä kurkkaamassa.
Ja kaikkien herkkubloggaajien luomukset löytyvät Dansukkerin facebook-sivustosta täällä.

Toisen vaiheen teema on:
Haastava haaste nyt talvella, jos et halua käyttää pakastetuotteita. Minä en ainakaan halua. Yritän käyttää sitä mitä löytyy tuoreena... tai kuivana.


APRIKOOSI-PUNAVIINI-PÄHKINÄHILLO                     

Sopii hyvin tarjottavaksi erikoisjuustojen kanssa, jäätelökastikkeeksi tai kääretortun täytteeksi. Pitkän keittämisen ansiosta, sopii myös lapsille.

250 g pehmeitä kuivatuja aprikooseja
3 dl punaviiniä
3 rkl sitruunamehua
100 g saksanpähkinöitä

Liota aprikoosit punaviinissä yön yli. Lisää sitruunamehu ja keitä 20 minuuttia. Lisää hillosokeri ja keitä vielä 15 minuuttia. Ota pois liedeltä ja lisää pähkinät (älä keitä pähkinöitä!). Kaada hillo kuumennettuihin lasipurkkeihin. Säilytä jääkaapissa. 


KURKKU-MINTTUHILLO                  

Tämä epätavallinen yhdistelmä saattaa aiheuttaa ennakkoluuloa ja epäilystä, mutta se on todella ihana, raikas ja erikoinen ja täysin kokeilun arvoinen. Sopii erittäin hyvin croissanttien ja pinaattilettujen kanssa.

500 g kurkkua
3-4 oksaa tuoretta minttua
1 tl Dansukker vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua

Paloittele kurkku ja hienonna tehosekoittimella yhdessä mintun oksien kanssa. Kaada seos kattilaan ja anna kiehua. Lisää vaniljasokeri, sitruunamehu ja hillosokeri ja keitä 15 minuuttia. Kaada hillo kuumennettuihin lasipurkkeihin. Säilytä jääkaapissa.


PORKKANA-OMENA-APPELSIINIHILLO     

Tämä hillo on ehkä enemmän porkkanakakku lasipurkissa. Neilikka, vanilja ja kaneli antavat hillolle "sitä jotain", minkä takia joudut avaamaan purkkia aina uudelleen ja uudelleen, niin kauan kunnes lasipurkin pohja alkaa näkyä ;) Sopii parhaiten sellaisena (tekijän mielipide).

250 g porkkanaraastetta
500 g omenaraastetta
1 luomu appelsiinimehu ja kuoren raasteet
1 tl Dansukker vaniljasokeria
½ tl kanelia
3 neilikkaa

Keittä kaikki ainekset 15 minuuttia ja kaada kuumennettuihin lasipurkkeihin. Säilytä jääkaapissa.






sponsoroi:

7
©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.